psykopaattisesta normaalisuudesta

Kuka on sanomaan toisen tekemisistä niiden olevan epänormaaleja? kuka määrittelee epänormaalin? normaaleja on normaalit ihmiset, sellaset jotka mahtuu oman kulttuurinsa rakentamaan häkkiin. kelaa, jos kaikki ihmiset olisi normaaleita, mikä sillon olis epänormaalia? "Oon kuullu mitä kaikkee ihmiset voi tehdä, kuinka mä oon poikkeus, ainoo oikeuteni on nähdä vastapäisen talon elämää, mä jään paljosta paitsi ja taas lääkkeitä ne levottomuuteen havaitsi."

se on psykologinen pakko jotta tiettyä villitystä seuraa sen vastakohta. muistatko mitä edelsi 60-luvulla synnytettyä hippiliikettä? taisi olla 50-luku aikamoista kulissia, teekutsuja ja tiukkaa kuripitoisuutta. tällä vuosituhannella eroavaisuus elämäntapojen ja -arvojen välillä näkyy suurimmaksiosin nuorison pukeutumistyylissä. tottamooses kasvatukset ja perhakulttuurit eroavat toisitaan suureksikin osin. mutta on ne vaan asiat sillälain, että kapinallisia kun ollaan tuppaa lapskasvatuksestaan huolimatta varttuva nuori kehittämään omaa maailmaansa näkyvästi {sekä kuuluvasti että tuntuvastikin} matkanvarrellaan itseä etsimässä.
ylläkuvattu aihe raiskattu loputtomalla pohdinnalla, keskittykäämme otsakkeeseen.

mielisairaudet on lisäänytvä sekä uusiutuva luonnonvara. potilaiden määrällisen lisääntymisen lisäksi sairaudenkuvia muutellaan, erotellaan, tutkitaan ja niistä tehdään löytöjä. vähänku koiria jalostais. kun ihminen toimii käytännössä millään tavalla epänormaalisti tai vaikeasti, kokee jotain ennalta-arvaamatonta[lausutaan;epämiellyttävää] syntyy sisäinen sekavatila jota sitten puidaan ammatti-ihmisten kanssa vuosimiljoonia eteenpäin.
"se ehkä pahalt tuntuu, mut oikee annostus auttaa sitä turtuu."
mielialalääkkeet on huumeita, huumeista pitäisi kuulema päästä eroon eikä niihin pitäisi sekaantua, sanotaan. ai mitenniin huumeita? no, eikö päihteet olekin päänsisäisiä toimintoja sekaavia aineita? jos sanon mielialalääkkeidenkin muuttavan, kukin omalla tavallaa, päänsisäisiä reaktoita, eikö nämä kaksi termiä silloin voisi yhdistää yhtäkuin( = )-merkillä. en edes laita kysymysmerkkiä. kun nappia kaataa kurkusta ei pilleri jää koukkuun, se on nieliä itse joka koukuttaa, tulee riippuvaiseksi kyseisestä vaikutusaineesta. oisko sellanen luomuvaihtoehto mitään jotta rauhottavien sijaan määrättäisiin joogatunteja sekä kehotus lenkkeillä vertaitkien ja piristävien sijaan luovia sekä oman itsenmetsästys -kursseja? peace and love, ollaan kavereita jookos niinku ananas ja kookos?
"Lääkkeet kertoo millon väsyttää ja millon piristää, setä antaa tabun, salettiin saat unta, näinkasvatetaan uus uljas yhteiskunta."
joojoo, tiedän, ei toimi maailma ihanteitteni mukaan. se on helvetti kun ei vaan pysty itse nousemaan, ei kykene. miksi ne ystävät taas olikaan olemassa?
"se teki kipeetä, kun mä pääsin pystyyn, nostin housut ylös, huone taaskin tyhjä, kävin takas ikkunalle kattelemaan säätä."
kun tajuttoman kykenemättömyyden jälkeen pääsee ylös, joku saa sinut siitä nousemaan, toivoisin sen olevan joku muu kun laitoshoitaja. ei niillä ole tunteet mukana hommassa, ei saa olla, muutenhan menisivät itse tuusannuuskaksi. saakohan ne edes kiksejä kun potilas avaa silmät kunnolla, nousee siivilleen? jaa'a. seuraava sisään-ei sitä kauaa kerkee fiilistellä ku seuraavan kans saa taas alottaa ihan alusta. perustellessa ammattiavun tarpeeseen vedotaan lähiomaisten oman terveyden turvaamiseen. totta, kokemuksen syvällä rintaäänellä, ystävänä on kurja katsoa sisältä kuolemaatekevää puoliskoa. muttakun ei se ole mahdotonta, se on uskomatonta työtä, menee kaiken muun edelle, että rakas paranisi. sillon jokanen hymy on voitto, jokanen siivillenousu kokonaan uusi todellisuus. kun tuntee, tietää; tekisit saman minulle.

Vaatii mahdottomuuksia saada se määrä avarakatseisuutta ja rakkautta keskellemme, että pystyisimme toimimaan oman intuition varassa toistemme tukena ja seuraajina. adhd-tapaus on mahdotonta pitää sellaisenaan luokassa mukana, sehän häiritsee opetusta, ihan sikana. joo, kelatkaa miten rankkaa se on tälle tapaukselle kun ei vaan keskittymiskyky riitä. täysin verrattavissa on jokaisen erityyli oppia, toinen oppii kuuntelemalla, eka kirjottamalla, kolmas kyselemällä. eihän näitäkään ole järjellistä lukita samaan opetustilanteeseen, aikaahan siinä sulatetaan olemattomiin. ylipäätään ilmaanlennätettävä aate; pitääkö kaikkien oppia tämä kaikki? ei voi enää oppia kantapään kautta, kaikesta kun varotetaan. ei voi opettaa toinen toistaan, ylpeyshän siinä sortuu tietämättömyydestään.
"Kasvatetaan enkeleitä ongelmalapsista, ei puhuta siitä valkotakkinatsista,joiden tekemiset näet lasten katseista, sideharsoon käärityistä ranteista,näkymättömistä vanteista jotka päätä kiristää."
lainatut sanat steen1:n kappaleesta ikkunaprinsessa

aina, iankaikkisesti ja aamen

aika hyvä on muuten sanonta "aina, iankaikkisesti ja AAMEN" -etenki toi aamen tossa lopussa. tajuuttekste? jos säätää [käytännössä ihan mitä vaan] aina ja iankaikkisesti [millä tietty tarkotetaan käytännössä "maailmanloppuun saakka"] se päättyy siihen viimeiseen papin aameneen kun on lopullisen maanrakoon vajoamisen aika. uskokaa, loppujen lopuksi siitäkin huolimatta että joskus,toisinaan tekee todella mieli vajoo sinne maanrakoon, ei se oo kivaa. meinaan; ei kivaa liian aikasin.

se on jännää kuinka joku homma tuntuu aivan mahtavalta, tätä voisin tehdä maailmanloppuun saakka, mutta silti aina jossainvaiheessa tulee jonkunlainen este, homma on pakko jättää sikseen. esimerkkejä; pulkkamäessä on todella railakasta->jossain vaiheessa tulee pimeää, vaatteet kastuu, tulee kylmä; syöminen on erittäin nautinnollista->vatsan täyttyminen hälyttää lopettamaan{vaikkei kaikki silloin lopeta, käsite "ähky", tai "ruoka loppu" tyssäyttävät homman silti}; joku biisi on adrenaliinianostattava, tuntuu kun ekstaasiin pääsis->viimestään biljoonannen kerran jälkeen alkaa oksettaa. siinä muutama käytännön esimerkki, suoraa arjesta ja juhlasta.

hauskaa on ettei sanontaa käytetä käytännössä kun kristinuskollisissa tilenteissa. voisiko ajatella sen oleva varoittava käsite. tähän nääs sisältyy sellaiset helvetilliset asiat kun riippuvuudet, pakkomielteet ja ongelmankehittelykyvyn kehitys, nimittäin.

riippuvuudet on suuri osa elämää, niille ketkä on siihen oravanpyörään hypänneet. riippumatta addiktion aiheesta/kohteesta/syystä, se johtaa seurauksiin. Seurauksilla kun on syynsä,tai syillä seurauksensa, kuinka kukin haluaa ilmaista tämän itselleen. elämäntarkoituksesta puhutaan sikana, se on klisee, tabu niille jotka ei kykene ajattelemaan niinkin suurta ja henkevää aatosta. riippuvuuden toteuttamisesta syntyy elämäntarkoitus, koko sielunruumiin combinentti hyrrää pyörässä. jos ei pyörälle millään keinoin kykene saamaan loppua siinä pyörii aina, iankaikkisesti ja lopuksi lausutaan se aamen. nääs vaikkei normaalisti kuolisikaan {meinaan termillä sitä sydämenpysähdystä ja elintoimintojen lakkaamista} siihen paikkaan totuus on että joku osa itseään kuolee tämän seurauksena. kauheinta on jos persoonallisuus ja elämänhalu lähtee lätkimään.

pakkomielteet on mielenkiintoisia. niitä on kaikilla, eikö? niiden olemassaoloa tuskin tajuaakaan ennen kanssaihmisten huomautusta tai itsen vertaamista kyseisten kanssaihmisten toimintaan vastaavissa tilanteissa. näen henkilöiden omien pakkomielteiden riippuvan näiden tärkeinäpitämiinsä asioihin, siihen elämäntarkoitus-termiin. toinen mainittava tekijä on oma persoona. siisteillä ihmisillä pakkomielle liittyy usein, yllätys; siisteyteen. käytännönesimerkki suoraa elävästä elämästä omassa yhteisössäni on oma välinpitämättömyyteni lattiallejääviin vaatteisiin, vaikka. biiljoonat kerrat ei riitä jos aletaan laskea kuinka monasti minulle on erinäiset ihmiset huomauttaneet tavaroitteni kylvämisestä. "puunhalaajilla" pakkomielteet liittyvät erikokoisten ympäristöjalanjälkien kulkemiseen. tästäkin jokapäiväinen tapahtumaketju; kämppikseni viisveisaavat valojensammutuksesta, telkkarikin usein viihdyttää meidän kotitonttuja [niitä, jotka lisäävät tiskialtaamme likaisilla astioilla, joitei kukaan tunnista omikseen.]. ärsyttävää, onko oikeasti hirveän pelottavaa sammuttaa valot reissuunlähtiessään? ei siitä sulkijasta saa sähkäriä, sen vuoksi niissä on ne muovisuojat! jottei ihmissuhteet pakkomielteiden vuoksi joutuisi sen suuremmille koetuksille tulee yhden jos toisenkin yrittää ymmärtää ja hyväksyä toisensa ja toistensa tavat. kai koklaamalla kaikenmaailman tottumuksia voisi itsestäänkin saada huomattavan paremman ihmisen. noin niinku suurinpiirtein.
ongelmistakin voi saada itslleen oikeen mahtiammatin. kohtuus hei tässäkin suhteessa! meil on kaikkilla jostoistaankin kummallisempia ongelmia, suruja ja murheuksia. yleensä ne pistää naaman mutrulle ja kulmat kurttuun. pidemmällä aikavälillä kasvaa kyrpä ottaan, niinkin sanoakseni.

elämä on kuitenkin liian lyhyt katkeruuteen ja itsepetokseen, kuuluu lena landenin kirjasta tummien perhosten koti. kannattaa päästää joskus irti morkkiksista, ajatuksista ja liioitelluista elämäntavoista. näin voit vain elää; aina, iankaikkisesti ja aamen. kelaahan jos jokaikinen päivä tekisit samaa hommaa, samojen naamojen kattellessa, samoja sanoja toistellessa, olisko vähän konemaista? jos ei muuta ni värjää vaikka hiukset sateenkaareksi. varmasti törmäät hymyileviin ihmisiin, jopa kadulla missä tavallisesti näkee vaan kurppanaamoja. oisi aika hienoa jos kuulisi elämänsä aikana muutaman kerran tuon papin aamenen; rippijuhlissa, häissä, kastetilaisuuksissa... vautsi, kaippa tää maailma onkin aika liikkis mesta.

vaik paskattais {sekään ei loputtomiin kestä, belive it or not}, se aurinko nousee huomennakin. tai jos ei nouse, pistäkää mun piikkiin.

p.s. anonyymit kommentoijat, laittakaahan nimmaria perään, perästä kuuluu.

totta on et kaiken voi tehdä tyylillä

ylesimaailmallisesti lapset hankitaan kun on katto päänpäällä, puoliso uskollisesti sormuksella itseen kiinni naulattuna ja vakkari työpaikka {actually tuokaan ei riitä, kun kato mikään ei riitä, pitää viä olla hyvät tulot että uskaltaa}. Eli lapset uskaltaa siis hakkia kun kaikki päällepäisyydet on kohdillaan. samaten kaikki seurustelut de hurjan vakavaiset mielletään nuoruuden elämisen esteeksi, kun ei pääsekään lentää pesästä pesään ilman et saa puolen maailman räät kengilleen ja helvetillisen omatunnonkilinän vasempaan korvaansa.

senki on varmaan kaikki moraalilliset paskat ja epäpaskat sisäistäny ett mikään, vaik ois kuinka mahtijuttu, ei oo kivaa aina, iankaikkisesti ja aamen. joskus pitää "stadintsygät"kään ei jaksa ain olla siiderihuuruissa baanal nuolees randomien korvantaustoja. kun tulee dokaus-burn-out menee yks ilta maatessa yksin ja kelaillessa "vittu mähä oon iha noulaiffi ku tällee vetelehdin". ja seuraavaks mennäänki sataviiskymppii lasissa.

todellisuudessa {joojoo, maailmassa on yhtä monta todellisuutta kun on eläviä olentoja, tiedän, tarkoitan maailmamme sosiaalisen,psyykkisen,fyysisen...todellisuutta} me nuoruuttamme elelevät karvanopat pyrimme jatkuvasti täyttämään sisällämme ammottavaa tyhjiötä, niin kauan kun se siellä vaikuttaa. varmasti aikuisillakin tuntuu toisinaan tyhjiöltä, kun ei kaikki kerran luonnonlakien syiden seurauksista löydä itteensä sillon nuorena. sangen kuluttavaa, mut senki voi tehdä tyylillä, mut jotkut tytöt on vaan ty-ty-tyhhmiä. lainaten elastista. tyhmällä meinaan tässä yhteydessä ihmistä joka ei edes tasapainoisemmissa unelmissaan suostu uskomaan omaan kestävyyteensä omana itsenään, ymmärrättekö?

ollen [huomaa, verbi on konditionaalissa, en harrasta kirjoitusvirheitä] selittänyt tässä enough taustaa ja tunnisteita alkuperäiseen aiheeseeni, jatkakaamme siitä sitten. näen ettei nuoruuden toteuttamiselle ole mitään kaavaa, vaikka kuinka irinakin laulaa "älä ruko kaavaa, älä näytä haavaa". aika lapsellista pinnallisuudenihannointia.
näen että oikeassa seurustelusuhteessa, joka voi johtaa aikaiseen kihlaukseen jopa, voi elää aivan yhtä villin nuoruuden jolla sinkut lohduttautuvat yksinäisyydentunteessaan. tosin olen sen kannalla kanssakin ettei seurustelu oikein toimi jossei ole valmis antamaan itsestään toista puolta toisen käsille, saati sitten olla kykeneväinen ottamaan vastaan osan toista. "osa mun sieluu nyt sun seinää koristaa/pidätkö itellä vai annatko takas" toivottavaa ettei käy niinku mariska laulaa. tohon nääs johtaa liian vakavanapidetty suhde jonka repii rikki toinen osapuolista. myöskään sinkkuna ei onnistu jossei osaa arvostaa itseään, kokea itseään arvoiseksi ja kyvykkääksi toimia itsenäisesti. wannabe-nauttiminen vapaudesta.

Jos kokee, ettei oo mitään tekemistä koskaan laisinkaan ja sisällä on sikaiso tyhjiö eikä mitään tulevaisuudensuunnitelmia. vaan esimerkiksi duunia niin ges vat; tee lapsi. siinä on aivan loistava kokovuorokausiduuni. rahaa menee {loistavaan tarkoitukseenkin vielä} ja saa aivan mielettömän fiiliksen kun kattelee pikkunystyrän pikkuhiljaista kehittymistä [miinus se hiljaista-osa]. mä nään ettei oo niin justiinsa onko se varma duuni, avioliitto, ees avoliitto, jos vaan on ittellään mallillinen asenne ja tasapaino keskenään. niinku valmius ottaa vastuu jostain toisesta itsesi lisäksi. en itse vielä tiedä miltä tuntuu kun joku todella on PUOLET ITSEÄ. mutta voin hyvinkin kuvitella, varmaan sanoinkuvailematonta. helvettiin se normiasenne ja -ihanne lapsen tietynlaisesta kasvatusmenetelmästä. rakkaus riittää. ihan totta, osaava rakkaus meinaan. vaikka syntymähetkellä, suunnitemissa olisi saada kunnon omakotitalo kotihoitajineen ennen nyyttejä voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä ettei ole sanottu sen katon olemisesta siinä enää esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua. sillätavoin aivan turha suunnitellayhteiskuntavauvan hommaamista. elämä kaikille, ei liukuhihnakamaa enempää, kiitos. tottamooses koulut pitää käydä, sellanen tietty yleissivistys ja säännöstö rakentaa ja ylläpitää. unohetaan muu. tai mä ainakin jätän tollasen unholaan.

"On pimeä korpi ja kivinen tie ja usein se käytävä liukaskin lie. Oi pianhan lapsonen langeta vois,jos käsi ei enkelin kädessä ois, jos käsi ei enkelin kädessä ois."

sä et tiiä puoliakaan

Se on jännää tuo ihmisen tunteminen. Kelatkaa et voi kokea tuntevansa jonkun, vaik se joku ei itekkään tuntis itteensä! Ja se mikä mut tähän otsikkoon inspasi liittyy yllätyksellisyyteen.

Ennakkoluulot usein, liian usein saa porukan sulkee kokonaisia todellisuuksia ympäriltään huomioimattomuuden verhon taakse. "Hyi helvetti tol on koira, se haisee" aattelee joku pälli joka tapaa saman tyypin viikkoa myöhemmin koulun näytelmäkerhon harkoissa, voi vitsi sitte ollaanki hyvää pataa "uskomaton tyyppi!". tää on todellisessa elämässä enemmän ku jokahetkistä. Dösässä ei oo mitään mielenkiintoa alkaa lirkuttelee sykähdyttävän hyvännäköselle hepulle joka itekki näyttää aivan älyttömän yksinäiseltä ja tylsistyneeltä, on ruuhka ja sillee. mutta sussiunatkoon ku muijjalle länttästään siideri käteen, volyymi kaakkoon ja sama tyyppi frendin kotibileiden sohvalle. sinne meni tylsyys ja yksinäisyys. kyllä kelpaa olla sangen kiinnikkäin vaikkei siä bussis viittiny istua edes viereiselle penkille vaik se oliki ainoo vapaa koko dösässä, ihan ku sen ego istuis siinä. sellanen harmittavan yleinen tapaus on ihan kuka tahansa heppu tuolta, vaikka koulusta, jonka tulee sosiaalisesti toimeen jengin kanssa ja kaikki hommat hoitaa kunnialla stipendiasteelle saakka, ai että ku hymyileeki nätisti. muttakappas, iltapäivät tällä menee takellellen psykoterapiassa, illat paniikissa niitä stipendiasteen hommia täristen ja huultapurren puurtaessa ja yöt pyörien. itkiessä itteens uneen, ku on vaan niin paha olla. tähänki on slougani; "hymyile ni ne ei huomaa et sattuu".

sitten, mikä mun mielestä on hauskaa ja mikä mut aiheesta pisti kirjottaa on kun sä voit sanoo jollekulle "vau sua, en ois arvannu" (peeäs, harvoin se justtollee artikuloidaan). sellanen refleksi iskee kun kiinnostava tai ylipäänsä hyyppä jonka jo tuntee saa tietää jotain hurjan oleellista itsestä. sellanen ihminen, josta paljastuu epämääräsin väliajoin jotain uutta on mielenkiintoinen. suoraan ajateltuna meinaan piirteitä, harrasteita jotka voi positiivisessa valossa nähdä.
{kun tosiaan on valitettavasti, tyvärr, niitä naamioituja paskoja kanssa, ei-positiivista [-huom, edellisellä en meinaa jotta persoona jolla paskaa on sisässäpäin olisi epämielenkiintoinen taikka vähäpätöinen, vaan sitä ettei sen piilottelu tee kellekkään hyvää] }

musta on ältsijännää se miten voi kiinnostuu ihmisestä ihan randomilla ja kun päivä päivältä alkaa enemmän tutustuu hemmoon, huomaa hymyn vaan kerta toisensa jälkeen levenevän ku käy ilmi molempien fetissin sukkia kohtaan! fetissi sukkia kohtaan on hyvä esimerkki siitä syystä ettei se varsinaisesti näy ulospäin. toinen sukkanarkomaani saa varmasti syvässä hiljaisuudessaan kiksejä tsiigaillessaan toisen sukkanarkomaanin jokapäiväisiä eriparisukkasia vaikkei aavistakaan toisenkin tsiigailevan omiaan. kun joku kaunis päviä törmäävät sydänkäpyset sukkakirppiksellä roihahtaa molemminpuoleinen miellytyksen tunteet kohtalotoverin puoleen samointein. "ja siitä se ajatus sitten lähti."

kelataas sitten nuuskamuikkusta vielä. hemmetin arvostettu muumipiireissä, muumipeikko frendeineen tasoo palvoo muikkusta. mutta oikeesti kukaan ei tiedä tekemisistään oikeen mitään. kun muikkunen avaa suunsa ja kertoo näkemyksensä asiaan kun asiaan se vangitsee kuuliat ja he pitävät lausahduksen todellisena. suksikoon vastalauseet haisulin puunkoloon muiden pierujen sekaan. sama voi päteä ihmistenyhteisön joukossa. puhutaan diipadaapa jostakin, kaikki vuorollaan kertoo näkemyksiään, kokemuksiaan aihepiiriin liittyen. lopulta joku laukasee kokemuksen syvällä rintaäänellä kaikkien hiljaisiin kysymyksiin vastauksen ja vau on kaveri ku yksi itämaantietäjistä evankeliumista.

"Jokainen ihminen on maailma, minä ajattelin. Minä en koskaan tule tappamaan, jos saan aikaa ajatella sitä. Iho, joka ihmistä ympäröi kätkee sisälleen taivaankappaleen. Ah, omistaa kerran yksi ihminen! Jollei muita, niin omistaisi kerran itsensä."
-Aksel Sandemose: Pakolainen ylittää jälkensä [loistava]

rakkauden, kuka sai aikaan sen

ihmisestä voi kiinnostuu niin monella tavalla. jos kiinnostuu jostain henkilöstä sillä suurimmasti tarkoitetaan sellaista romanttisseksuaalista kiinnostusta. todellisuudessa ajattelen kiinnostuksen voivan merkitä mielettömästi erityylisiä tuntemuksia herättävää kiinnostusta.
puhutaan että tavatessaan ihmisen ensikertaa tapahtuu itselle ENSIVAIKUTELMA hänestä. voit ensisilmäyksellä rakastua, vihastua, hiljentyä, hämmentyä, kiinnostua- tuntemuksia ihmistä kohtaan on lukemattomia. tottakai jokainen ihminen herättää sellasen blandiksen tiettyjä aatoksia, ollaanhan me kaikki vähänniinkun omia persooniamme. toivottavasti. [tässäkin voi vähän väliin nussia pilkkua, jonkun kliseen klikin jäsenet voivat tietysti herättää samanlaisiä ällötys-ihastus-ajatuksia]
kiinnostus voi saada kipinänsä joistain ulkoisista piirteestä; elämänkatsomustaan pukeutumisellaan esimerkiksi todistava pistää usein silmään. hengenheimolaisen tapaava henkilö helposti kiinnostuu kaltaisestaa. ainakin kiinnittää tarkemmin huomiota ja kokee samanmoisuudentunnetta tätä kohtaan. onhan se mukavaa päästä keskustelemaan ja toteamaan ah-en-ole-ainoa-maailmassa -helpotuksen. ulkoista kiinnostusta herättää hyvinkin usein ja todella suuressa määrin seksuaalista kiinnostusta heteroiden kohdalla vastakkaista sukupuolta kohtaan, seksuaalivähemmistöt sitten omien viettiensä mukaan. nuorison, sekä ikinuorten keskuudessa kommentti "ah,panisin" on hyvin, hyvin yleinen. tämän kiinnostuksen herättää usein timmi keho ja viettelevä hymy, pahat pojat ja isotissiset blondit on niitä kliseisimpiä maailman panopupuisuutta toitottavia muotteja. vahingossa tällälailla kiinnostunut ihminen saattaa ajatella rakastuneensa sydämensä pohjalta, vaikka jätkällämuijjalla ois kuinka pissi päässä, moraalitietoisuus lapsuuteen unohdettu tai muutenvaan vitun tyhmät jutut. pitää olla tarkkan ku porkkana eikä antaa anteeks tollasia superpuutoksia oman villin pilvissäleijailevan pääkopan extemporeerakkauden sokeuden vuoksi. yleisin herännyt kiinnostus koskee kaveruutta. kavereita usein on ihmissuhdelaaduista eniten lukumäärällisesti, siihen kun usien ei sikan vaadita mitään yliluonnollisia telepatiataitoja tai velvotteita ymmärtää kaikkia vastapuolen kummia tekosia tai ajatelmia.tällainen kiinnostus usein syttyy aika helposti, riittää että on suhteellisen inhimillinen ja toimiva kaveri. kavereiden kanssa voi hengata porukassa; räkii ringis ala-asteen jalkkiskentäl tai shoppailla kaikki rahat turhanpäiväsyyksiin. {niiet opintotukien varassa elävä untuvikko saa loppukuun elää pyhällä hengellä...} nojoo, voi sitä tehdä kavereiden kanssa vaikka mitä muutakin, fiksujakin juttuja. yleismääritelmä kaikille toimille on vapaa-ajan vietto, työnteko, koulunkäynti tai mikään vastaava. monella tavalla koskettava ja mielenkiintoa joko sillä ensikohtaamisella taikka jonkunaikaisen hengauksen jälkeen herättävä henkilö herättävä henkilö saa jonkun randomin kiinnostumaan itsestään ystävänä. sitä ei vain voi sanoa, kertoa tai selittää mikä sisällä pistää kuivan pölkyn pesään että syntyy näinkin hieno kun ystävyyssuhde.näen ystävyyssuhteen samanarvoisena suhteena ja tärkeänä elämänehtona kun romanttisenkin ystävyyssuhteen kokemisenkin. kaverista kun pitää sillälailla nähdä piirre joka saa viettämään aikaa väkisin kanssaan, ystävyydessä tai romantiikassa sitä ei usein vaan voi yksiselitteisesti tietää. itse mä ainakin usein mietin miten oon löytäny ihmiset joita kohtaan tunnen niin suurta välitystä että voin suoraan sydämestä sanoa "rakastan sinua". kun ei se kato ulkomuotoa, tekemisiä/kiinnostuksenkohteita, suoraa mitään luonteenpiirrettä, henkilöhistoriaa eikä välttämättä ees samaa elämänkatsomuksellista näkemystä. whätää?! luulen sen olevan ripaus kaikkea mahdollista. kai ystävä on sellanen jonka ongelmat herättää äidillisiä tuntemuksia, huonot puolet saa hymyilyttämään ja mikä oleellisinta; tämä saa pantua vastaan, annettua sinulle paljon ja ymmärtää sanattomasti. Sanaton ymmärrys kasvaa ystävyyden syventyessä. oikeel hetkel lähellä, oikeella hetkellä antaa vaan olla. {tässä kohtaa annan limasen kielarin teille mun helmet<3} opettajat, vanhemmat, valmentajat ja sellaset sosiaalitantat jotka kuuluu elämään on auktoriteettejä. jotkut niistä on sulle auktoriteettejä, toiset laittaa räkii naamalle. kaikilla toivottavasti, oletettavasti on jossain elämän vaiheessa ollut joku vastaava joka on ollut kiinnostava auktoriteetti. sellasta arvostaa taas erilailla. mikäli ei tunne minkäänsortin kiinnostusta esimerkiks jotain opettajaa kohtaan häntä tuskin jaksaa arvostaa. se taas johtaa sellaseen repiä-pelihousut -toimeen. se on vittumaista, on vaikka aine jota oot aina rakastanu ja joka on oikeesti kiinnostanu, sit tulee joku kusipää sulle aukoo ja tuhoo intohimon. tänks ja vittu lentää. jotain randomiakin kohtaan voi tuntea auktoriteettista kiinnostusta. fanitus ja vastaava tai kateus johtaa usein turhaan nuoleskeluun joka ottaa sikana pottuun sellasta joka taas ei koe tarvetta todistaa ihailijoittensa kautta olemassaolonsa hienoutta tai on senverran irrallinen ja sinut ettei jaksa mitään persekärpäsiä. vaikkois kuinka kusipää ihailijaansa kohtaan ni yhtälailla kun seksuaalisessa kiinnostumisessa jää unholaan eikä sokeudeltaan kykene heräämään horrostelmastaan. hyvin kuluttava kiinnostuminen näinollen.
Kiinnostuttuasi johonkin jatkuu polku tämän kanssa, joitain ei vaan unohda koskaan vaikka kuinka toivoisi. toiset tajuu tutkiskeltuaan olevan turhan palikoita itselle ja mikä paras vaihtoehto; vaistosi herätti tunteen oikeaa henkilöä kohtaa ja pääsee jatkamaan elämiänsä yhdessä, syntyy symbioosi ja ah, ilman olisi haluttomampaa.
Näistä on sikamaisesti paljon lisähaaroja, ei tällänekää oo mustavalkosta ja yksitoikkosta, eikä kaavoihinkangistunutta. ihan vaan elämää, tuolta jostain korkeemmalta määriteltyä. hassua on, joku ihme aivohäiriö kun ihmisille on luotu, ettei järki ja tunteet pääse aina yhteisymmärrykseen.
"Mutta se on jo toinen tarina" -muumipappa(Muumipapan muistelmat)

henkevää pölhöyttä

On niin paljon asioit joit pitää klisein luuonteenpiirteit tai tunteit tilanteit joit ei vaan voi ymmärtää jos ei oo ite ikin koskaan kokenu siin mielentilas joutunu käymään läpi sellane heittää helposti jotain helvetin typerää vittu mikä homo taas se anto mennä aivan liian lujaa toimi väärin eikä itse tajuu mitään paskaa sä ite oot aivoton sika jos mitään kokematta alat tollast suoraa arvostella sä puhut asioist ku maailmaomistaja todellisuus ei oo sua vissiin koskaan koskettanu vai kasvatitko kuoren kalkist kivest sun sielun sydämen suojaks ei oikeesti kannata sit missaat paljo enemmä ku voisit saada takas yritä ees koettaa onko sittenkään niin hirveet tunnustaa rakkaus tai heittäytyy ite suoraa hetkeen jos et ikin leiki päätönt kanaa kehkeytyy sisälles pato jonka virtavanoihin ei kukaan mikään löydä tietä ei ellei merkkiä heikon kohdan luottamalla anna
oon miettiny asioita keskeneräisiä ladellu niille joille ne haluunki omistaa välil saattaa kuulostaa et tekis mieli ravistaa sanoo herää leija elämään tähän todellisuuteen ei se tollalailla toimi oon vasta nuori silti on monta vuotta takana niistki päivist kelatkaa on jokasena joku tapettu ja hakattu on saanu kiittää jotain vaikkei tiedää ketä omast tuurist omast itest toivottavasti osuu muillekin tää teksti ollaa ylpeit hymy persees ees päivittäin vaik tääl on joka päivä joutunu kovasti yrittää ymmärtää sellasii juttui joisten löydä en päätä enkä häntää ne vetää väkisinki sielun kii ku kelaa avaa silmät anna aikaa arvosta ittees rakasta muit jos ei onnistu toivottavasti ei kukaan lannistu kaikkeen auttaa helvetisti avarakatseisuus.

itsensä julkituonnista

"Oon vainoharhainen sen suhteen ketä kutsun kotiini; Mikä on tän hutsun motiivi?
No nyt on pari neitii raivoissaan, sori mut kaikki elää omissa maailmoissaan."
Lainaus kotiteollisuuden kappaleesta{Liian hyvää ollakseen totta->loistava sanoitus, kotiteollisuuden tapaan.}.

Kaikki haluavat olla hyviä tyyppejä, haluavat tulla hyväksytyksi. Ei tietysti kaikki samaan tapaan hyviä tyyppejä, jokainen tyylillään. Se on täysin luonnollista, eihän ihminen pärjää ilman toista ihmistä, ei ole koskaan pärjännyt. Sekin on siis luonnon oma itsesuojeluvaisto joka näin neuvoo toteutettavaksi.

big Brother on siitä mielenkiintoinen sarja, että sitä voi seurata psykologian kannalta. Ziikaa kun jonkunsuuri määrä toisilleen tuntemattomia maantallaajia asetetaan selviämään oman onnensa nojaan. Tarkoitan oman onnensa nojaan -termillä itsensä likoonlaittamiskykyä ja sosiaalisia taitoja, pinnaa sekä omaa moraalia ja omanarvontuntoa. Talossa nuoleskelu on ehkä tarpeellisin taito mikä päästää pisimmälle. Ensin pitää päästä sisälle taloon, ottaa oma paikka ja sopeutua joukkoon. [edellä asma asia sanottuna kolmella eri tavalla, oletan ymmärryksen syntyneen]

Jollainlailla asukkaiden on päästävä myös katsojien suosioon, eihän muuten mistään tule ei mitään. Taino, tulee itseasiassa, nimittäin häätö. Häätö miniyhteiskunnasta, kelatkaa oikeessa, isossa maailmassa; minne joutuu ne, ketkä häädetään täältä?

Rinnastan siis Big Brother:n yhteiskuntaan. Halutaan alkoholia ja tupakkaa -> päihteitä. Halutaan läheisyyttä, tuoda itsensä esille ja olla suosiossa. On hauska seurata ihan omasta puolestaankin pelkästään sitä, millä hinnalla porukka toteuttaa halujaan. Tässä kohtaa moraalipsykologia alkaa mietityttää. Talossaolijat joutuvat tilille ihan jokaisesta tekemisestään, aivan kuin normaalissakin elämässä. Toisin kun normaalissa elämässä joutuu tilille käytännössä vain itselleen, talossa joutuu selittelemään tekemisiään "koko kansalle", tarkennettuna katsojakunnalle. Millaisen kuvan sitä haluaa antaa itsestään? Tekemisillään ja sanomisillaanhan se kuva nyt sitten muodostuu. Eli perjaatteessa jos jättää kaikenlaista tai jonkun aihealueen tapojaan peitellä, peittää myös osan itseään, alkaa pihtaamaan elämänkatsomustaan. Sitten puhutaan "kuinka hän on niin aito" lässynlässyn. ja sitten ne, jotka toteuttavat itseään täysin, pistävät todella itsensä likoon ja antavat kriitikoille puheenaiheita tai aiheuttavat keskustelua ulkomaailmassa ovat täysiä pellejä. riippuen tabusta jota rikkovat heidät leimataan huoriksi, paskanpuhujiksi, naurettaviksi jne. se siitä aitoudesta.
eihän siveellisyys tee ihmisestä aitoa. Se tekee ihmisestä reilun. kaksi täysin eri asiaa. toki, mielestäni, molemmat piirteet ovat arvostettavia.

vai eikö seksuaalisesti aktiivin aivoista löydy mitään aatteita?
onko paskanpuhuminen toisen haukkumista/vihaamista vai oman mielipiteen julkituontia?
eikö hidas blondi tunne mitään oikeaa?¨
haluaako lainrikkoja vain pahaa?
onko itsemurhaa suunnitteleva tai sen toteuttaja huomionhakuinen luuseri?
onko kaikki "häiriköt" esittäjiöitä?
onko mahdotonta että pettäjä silti rakastaa puolisoaan?

vitsit, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka ja pitkälle. Ainakin omassa mielessäni herää vain epätoivoa, MIHIN TÄSSÄ NYT SITTEN USKOA?
tekemällä oppi, sanat selittää ja teot todistaa.
Ajatus on tärkein. Se vain; mtien voi päästä toisen pään sisälle, sinne missä ne ajatukset pyörii ja hyrrää? Vastaus on yllättävän yksinkertainen - ajan kanssa, tutkiskellen itseään, toista kuunnellen ja tekemällä toiselle sen minkä toivoisi itselleen tehtäväksi.
mikäli vastapuoli osaa arvostaa ja vielä näyttää sen omalle itselleen, saattaa olla sydän paikallaan.

yliläpäisemätön paska

Kelailinpas tässä tänäaamuna, niinä tunteina jotka vietin opiskeliaboksini naapurissa [yöröökimme hieman venähti lukkoonmenneiden ovien johdosta], mikä helvetti on mahtivitutus miehiään.
Sellanen joka iskee yhtäkkiä; joko ihan lilliputtiongelmasta tai elämää suuremmasta asiasta joka pelmahtaa päin näköö. se tunne vaan ottaa aivan täysin valtaansa terveyspiiraan jokasen osan [se on se henkinen, psyykkinen ja fyysinen juttu]. kun mahtivitutus on oikein päässyt sisälle rinnuksiin se kapuu ja kapuu ja vittu levittää ittensä koko pakkaukseen ja tuntuu et pakahtuu. uskon suurimman osan tietävän sen olon?
Pläähvittuu musta on jännää ettei sitä voi edes saada sanoin ulostettua. meinaan sitä tunnetta kuvaillen saati sitten ulos omasta sisästä. Aikahan siihen tunnetusti auttaa, vaan kun se aika ei ole vakio ni epätoivohan siinä iskee väkisinkin. Jos on frendei saa tietysti paskaa lapattua niillekki vähän, niiden on sitten helpompi käsitellä se pois päiväjärjestyksestä, täyspäisempiä kun ovat. taino, täyspäisyydestä nyt voi olla sangen montaa mieltä, mutta tässä tilannetajuisa ymmärsi minun tarkoittaneen täyspäisempää suhteessa siihen mahtivitutuksenalaiseen sillä pakahduksen hetkellä. valitettavasti puhuminenkaan ei ole sellanen varma- eikä helpponakki.
mutta kelatkaapa niitä joilla ei ole ystävää jolle luovuttaa, ei mikään ihme jos ahdistus on siinä tapauksessa ylitsepääsemätön. jos tosiaan ei ole kykenevä kehittämään itselleen minkäänsorttista purkautumiskeinoa omastatakaa. luojanlykky joskus käy sellanen flaksi että pääsee irtautumaan tunteen kahleista. sekin on muuten aika jännää että miten se sitten taas käykään. tulee vaan sellanen puhdistautunu tunne, ihanku ois paukkuja vedelly. koska en halua vielä puhua kaiken tämän lopusta, palatkaamme siihen kun tilanne on päällä!
paskan lisäänytessä on uskomatonta miten se käy fyysisille toiminnoillekin. tuntuu ettei voi jotenki olla paikoillaan ku haluis vaan karistaa sen kaiken pois, mutta silti sen lamaannuttava määrä pitää yleensä sellasessa koomassa ettei kykene aikakaan kovin suuriin suorituksiin näin fyysisesti. en yhdistä tällasta paskaa itkemiseen, itkeminen on enemmän surun merkki, nyt tekee myös mieli niinku huutaaraivoohuutaakiljuuraivoo ku joku hullu härkä. toiset toteuttaa nää fantasiat, ei onneks ihan kaikki. toisaalta taas, raivohulluus on siinä mielessä positiivinen taito kaskun saa oikeen heitettyä olan takaa kamaa kanssaihmisille. etenkin jos kaiken pahan alku ja juuristo on aivokkaan henkilön ansiota tekee moinen toiminta selväksi ettei tässä nyt olla täysin sinut tilanteen kanssa. mutta oikeestaan mahtimahtivitutuksessa ei useinkaan kyetä ku laamailemaan. puhumasta pidättäytyminen[meinaan jos on sellainen kenelle voisi purkaa] kertoo häpeästä. on joutunut loukatuksi tai alistetuksi ehkä? perseestä, siitä voi oikeesti jäädä traumojen lisäksi viiltoja johonkin. pettymys itseen on yhtälailla pidättäytymisen puolestakertoja. se jos joku on sääli, koska ei kukaan oo täydellinen, et säkään. kannustan puhuaputkauttamiseen siitäkin syystä, että sen x-suuruisen ajan kuluttua voi tilanteelle ehkä jopa nauraa? tai ainakin siitä voi ottaa opiksi ja tajuta enemmän itsestään, löytää kehitettävää ja sillätavoin. mahtivitutus saattaa siis olla luonnon keino saada meidät kehittämään itseämme ja tutkiskelemaan maailman mahtavuuksia sekä paskamaisuuksia. whii, tällä kaikella on siis tarkoitus. niinhän sitä sanotaan; mikä ei tapa, vahvistaa {ja sattuu vitusti}

helvetistmo!

Taivaasta ja helvetistä puhutaan kuolemanjälkeisen elämän yhteydessä, syntinen heitetään helvettiin ja uskovalle luvataan paikka taivaassa. Ah, sielä missä iskee onni ja autuus, ikuisesti. Itse näen asian hieman erilaisesti(en ole tosissani vielä miettinyt kuolemaaa ja kaikkea siihen liittyvää, johtunee siitä). Taivas(lausu:paratiisi) ja helvetti(lausu:HELVETTI) on mielentiloja. En tarkota mielentiloja kuten unisuus, luovuus, vittuuntuneisuus, jnejne; vaan pakonomaisina sielun tiloina. Sillä tarkoitan sitä, että jokainen voi elää keskenään helvetissä tai taivaassa. Se ei kysy elämäntilannetta, ihmissuhteita, mielenkiinnonkohteita. Se on niinku jokasen oma juttu.

Taivaassa elelevät ihmiset ovat oikeasti sinut ittensä, elämänsä, elämänsä miljöön ja tekemiensä asioiden kanssa. En puhu hyväpalkkasisita toimistotytöistä enkä liikemiehistä joilla kotona omakotitalossa odottaa koira ja kaks mukulaa. Niin ja se vaimo tai mies. Enkä meinaa suoraan niitäkään joille omistaisin biisin "Mä oon niin leija" {...voit päästä messiin jos luuttut kannen vekara ja kuvaat ku mä hoidan monta murua mun huonees kerrallaan...}. Toki edellämainitsemani demostraatiopersoonatkin voivat elellä taivaassa, uskallan väittää ettei kovinkaan usea. Sellainen ihminen jonka sisällä elää taivas, muhii autuus ei välttämättä näytä sitä. Sen vaan tuntee[jos tajuu mistään mitään]. Taivaaseen pääsy ei valitettavasti aina ole itsestä kiinni. Maapallollamme kun asetellaan muotteihin, sisällytetään normit ja halut jokaseen pieneen eliöön. Yhtään pelokkaammat tai vähemmän vahvat persoonat tuskin uskaltavat tai edes kokevat oikeudekseen räjäyttää pakan ja muotoilla muotin uusiksi. Jos ulkoiset asiat ovat hyvin tällä laajalla stereotypialla voivat he elää hyvän, onnellisen elämän ja päästä siinä pitkälle. He vaan hautaavat ja unohtavat sen palan taivasta sisällään ja siinä meni se mahtimahdollisuus. Surullisenkuuluisaa. Seuraavaksi on toinen ääripää näistä hissukoista; ne joujout. Vitusti viinaa, vitusti frendei, vitusti tekemist ja voi jumalauta ku on mahtavaa olla kännis. On niin klishee, niin klishee ettei mun tekis ees mieli sanoo tätä. [perjaatteessa asian ollessa klishee ja minunkin sen allekirjoittava se luultavasti on totinen tosi ja meillä ees vähän synkkaa yhteiskunnan kanssa]. Kaltaiset tuon ihmistyypin eivät ole mistään kotoisin. Tai he eivät ole minkään koti. "Peittelet epävarmuut mut nään sen silti"- ja vaikkei ees näkis niin kamoon! Niiden täytyy kokoajan olla todistamassa olemassaoloaan jatkuvalla kuittailulla, sekoilulla, toisten ihmisten mielistelyllä tai jollainlailla allthetime. Mahtaa olla mukavaa sitten kun joskus jää yksin tutkiskelemaan itseään, jäätyään loukatuksi, tai todella loukattuaan jotain josta itsekin kärsii. Sillon vähä eri ääni kellos ja menoa taas. "On todellisuus piinaa hetkittäin, selevinpäin".
Helvetti taas sitten. Helvettiin pääsee kaikki itsensäpettäjät. Taino pääsee ja pääsee, ennemminkin tosiaan joutuu. Sellaset elää helvetissä jotka ei enää edes itke itseään uneen iltaisin vaikka elävät kuplassa. Sellaset on kovaa vauhtia matkalla, jotka itkee itsensä uneen iltaisin ja silti jatkaa silmät lasittuneina elämäänsä. Masennus, riippuvuus, ahdistus. Ne on sitten itsestäjohtumattomia syitä joutua helvettiin. Riippuvuus ensin, siitähän se kaikki yleensä alkaa. Ihan mistä vaan voi olla riippuvainen. Kaikki mikä liittyy normaaliin elämään; seksi, alkoholi, tupakka, ruoka, herkut, huumeet, urheilu..; voi kehittyä huomaamatta riippuvuudeksi. Kun mikään ei riitä, alkaa salaa toistamaan jotain toimintaa ihan hullun lailla, joka välissä. Alussa sillä haetaan nautintoa, sitten sitä aletaan toistaa ja toistaa, salaa ja lopulta siitä seuraa vaan ahdistusta. Koska toimitaan muilta salaa ei muut välttämättä näe riippuvuutta vasta kun henkilö vaipuu ahdistuksen kuilun kautta kohti depistuulia(=masennus). Alkoholistejen toilailua ja mokailua kännissä arvostellaan tyylillä; no mitä meni juomaan. Narkkareita todella halveksutaan räkimällä päälle ja karttamalla. Anorektikoille vittuillaan; vittuku oot läski juu, ala syömään. Nymfomaanin jäätyä kiinni puolisolleen hakataan ja jätetään; se on sen ansainnut. HERÄTYS ÄÄLIÖT!!! Noi ihmiset ei selviä edes vesilasin juomisesta ilman mieltöntä ahdistusta, sitä pakkoa lähteä taas viiltämään sieluaan(ja jossain pisteessä sen temppeliäkin) taas uudestaan. Riippuvuudet on sairauksia, joita peitellään, joihin ei haluta apua. Addiktit elävät yksin helvetissä josta eivät löydä mitään tietä ulos. Se taas on ahdistus. Ja tämä kaikki johtaa(tai on jo johtanut tai alkanu) masennukseen.
Toinen ihminen voi ajaa helvettiin. Pettämällä, henkisellä kidutuksella, alistamalla... Ahdistusvaiheesta loppuun matka addiktien kanssa on sama. Itsensä arvostaminen, halu elää ja usko ihmisiin katoaa. Keksikääpäs sellaselle ihmiselle syy elää? Aika hiljasta on. [tottakai apua hakemalla, saamalla voi pelastaa itsensä. Avunhaku vaan yleensä on aika heikonlaista alistetulla...]

Se sama tyttö on nähnyt helvetin, nahkatakkinen tyttö
Se sama tyttö on uskonut ihmisiin

auto-luotto-ttomus

"Kun on niin helvetin vaikee luottaa palkkiin totuudenrippeisiin"
En voi Irinaa sietää{älkää repikö pelihousujanne, tarkoitan tietysti yökkäileväni häntä laulajana}, mutta Vastaukset-kappaleen sanat kolahtaa aika loistavasti seuraavan agressioni kohteeseen. Nimittäin luottamus. Mulle on aina ollut itsestäänselvyys, että voin täysin rinnoin ja hyvin mielin luottaa helmipoppooseeni[ystäväpiirini]. Koskaan minulla ei ole luottamus mennyt niihin, kenelle todella olen vuodattanut kaikki aatteeni, vaatteeni, tekemiseni ja tekemättäjättämiseni. Ylipäätään en saa mitään kiksejä jos levittelen yksityisasioitani randomeille. Voiko mulla olla käynyt niin hyvä tsägä että olen osannut kerää ympärilleni ihmisiä, jotka todella ovat ykkösellä porautuneet sydämeeni ja ovat joka päivä vaan syvemmällä itseäni? Tästä maailmasta löytyy niin paljon pettureita, äläkerrositkellekkäänetoonkertonusulle -tyyppejä, patologisia valehtelijoita, kaksnaamasia paskoja ja whääää-ihmisiä jotka ei oikeasti tajua kynsiensä ja oman napansa lisäksi yhtään mitään mistään. Jopa mun parhaimmista ystävistäni yksi on joutunut pahan, pahan kerran pettymään tärkeään kaveriPORUKKAANsa, jotka feidasivat, tekivät paskat ja heittivät hänet helvettiin - pitkän ystävyyden päätteeksi! Hyi helvetti!!!
"Aina oikeen uskoa ei jaksais ihmiseen, kun ihmiskunta tekee itsemurhaa"
Juice on laulanut kanssa aika hyvin. Nyt, viimeisten viikkojen aikana olen ensikertaa joutunut todella vaikeisiin tilanteisiin luottamusasioissa. Elämääni kuuluva kokonainen todellisuus perustuu jokaisen sitä sivuuttavan henkilön omiin näkemyksiin ja uskomuksiin(joissainmäärin myös faktoihin, jos todella on päässyt todistamaan katastrofia). Muutaman tason kyseisen todellisuuden hahmottamiseen tekee se, että ihmiset puhuvat vielä täysin ristiin omien aatteidensa kanssa. Että johan on soppa keitetty. Mistään ei saa puhua eteenpäin, näin on se ja se nähnyt, toi sanonut ja kolmas tuntenut. Lopputuloksena kaikki ilmiriidoissa ja masennuksen partaalla. On niin vaikea uskoa niin älyttömän aidosta ihmisestä hänen puhuvan itselleni täyttä paskaa. Ja aivan kirkkain silmin kaiken kuulostavan loogiselta ja selkeeltä. Kun seuraavassa hetkessä saa kuulla toiselta samanarvoiselta henkilöltä tilanteesta täysin päinvastoin niin on aika huhhuh. Eniten vituttaa jos itse on mennyt mitään avautumaan pientä itsestään jonka tietää lähiaikoina tulevan rikkinäisen puhelimen kautta ties millasena jauhelihana bäkkiin... Sitä odotellessa. Ristiinpuhuvat, toisiensa vittuuntovottaneet ihmiset ovat keskenään kuitenkin iloinen läppää keskenäänheittävä porukka. Exkusemuaa? Suomeksi; MITÄ VITTUA.
Vaikkei omat asiani olekaan vilä kantautuneet korviini uudessa valossa jatkan tilanteen etenemistä ollessani aivan tystnad.
Mitä valehtelu sitten kertoo itsestään? Oman nahkansa varjelemista, ofcoors! Oli kyseessä mitä tahasta, siinä taka-ajatuksena pyörii tietysti jonkun asian muokkaaminen mukavammaksi. Mitä sitä kaunistelemaan asioita. Vaikka joka asialla on sata eri puolta ja käännettä ne silti voivat olla vain joko totta, valetta tai puolikkaita. pruuhhhh. Ehtaa psykologiaa, toisten nuoleskelua.
Vaikka ikää keräänytessä jutut muuttuu, frendit muuttuu ja oman itsen arvostus sekä elämänkatsomus muokkautuu, kasvaa ja avartuu, silti olen enemmän kun kiitollinen helmipoppoostani. Tosirakkaus ei tuomitse, niin sitä sanoo viisaat ja autuaat. Pikkuhiljaa alkaa pitää itsellään enemmän omia asioitaan, tuntuu, ettei ole enää niin tarpeellista vikistä jokaisesta tikusta ja silmäniskusta jonka kuvitteli kadulla jaksa kertoa romaania kymmenelle frendille on ne silti edelleen yhtä vaikuttavia asioita. Ne nimittäin osataan yhdistää asioiksi. Tilanteet muuttuu asioiksi ja mielipiteiksi, aatteiksi.
"Kato mua silmiin niin löydät kaiken sen mist löydän voimaa mun hymyilyyn, tahtoon. en haluu kattoo vaan pintaa vaan nähä senki taakse."
Onneksi maailmassa on ihmisiä, mun ystävät, joille voin vaik kertoo mun pikkuvarvasleikkauksesta.(joka muuten on vale)

Tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa

Partioihanteita sai joskus pikkiriikkisenä tankkaa pääkoppaansa ekoissa partiokokouksissa. Sillon se tuntu samalta kun olisi pitänyt pänttää enkun epäsäännöllisiä verbejä, ainoa ero oli se, että ihanteita piti tavailla "vapaaehtosesti". Isoksi kasvettuani rakastuin ihanteisiin(lempparini on 'Etsiä elämän totuutta'). Silloin vuoden verran kun vartionjohtajaa leikin pidin hartauksia ja kokouksia pikkuvartsuraasuilleni ihanteista aivan intopiukeena ja jokavälissä. Partioharrastuksen suunilleen lopahdettua vaipui ihanteetkin unholan pimeille teille until äskön istahdin pohdiskeleen vastuullisuuden olemusta.

Alotetaan vaikka sillä että MITÄ VITTUA ON VASTUULLISUUS! En ees laittanu kysymysmerkkiä, ihan tarkotuksella. Kun ei kukaan tiedä! Sitä mitä vastuullisuus. Koen olevani vastuussa itsestäni omasta hengestä ja sieluni temppelistä. Vaikka kuinka olisi alaikänen, yläikänen, vammainen, jälkeenjäänyt, mielisairas, plääääh-ihan mitä tahansa, niin ainoo kuka oikeesti voi olla vastuussa siitä hengestä on kyseinen persoona itse. Kun ei sitä vaan loppupeleissä voi vastaa ku ittestä(sanoin aika monellalailla saman asian nyt,ehkä ymmärrys10).

Loppuvastuu, siis kaikki mistä koemme olevamme vastuussa on vaan ympärille kerättyä sellasta huolestapitomateriaalia. Vaikka kuinka lupaisi ottaa vastuun toisen hengestä tai vaan elättämisestä niin ei sitä vaan voi lupaustaan välttämättä pitää. Evoluution ja elämän jatkuvuuden kannalta on sangen positiivista, että vanhemmilla on tapana kyetä lunastamaan lupauksensa pienen lapsen saattamisesta itsenäiseksi yhteiskunnan järkipersoonaksi. Edellisestä lauseestaki löytyy sikan nussittavaa; kaikki ei oo itsenäisiä, osa ei ole sinut yhteiskunnan kanssa ja oikeasti harvoilla meistä on järkeä ja valitettavan harvalla sisällään jotain, jota voi sanoa 'persoonaksi'. Mutta tänään jätetään nussiminen sikseen ja palataan abstraktiin bodaamiseen(millä meinaan vastuunkantoa).
Jotenkin mieleltään sairas tai vajavainen ihminen ei kykene huolehtimaan itsestään, se on fakta. Sellaisen ihmisen huolenpito on jonkun toisen vastuulla. Samaten fyysisesti vähemmän kykenevä(sairas tai muutenvaan heikko) ihminen tarttee hänkin huolenpitoa, jonkun toisen vastuunkantoa. Tämänlainen vastuunkanto on eduksi yhteiskunnassa. Mutta; entä jos vastuunkantaja itse joutuu kykenemättömään tilaan? Aivan yhtäkkiä. Meillä asia hoituu sillä, että seuraavaksi haetaan apua joltain vielä korkeammalta taholta. Tai no, asian tosiaan pitäisi toimia sillälailla, valitettavan moni esimerkiksi mielenvikainen vanhempi vain laiminlyö velvollisuuksiaan tuottamalla lapselle henkistä, tai fyysistä väkivaltaa. Näin pyritään lakaisemaan ongelma maton alle... Se siis siitä vastuunkannosta, ja avunhaosta. Terveydenhuollossa on aivan samantyylisiä probleemeja ja epäkohtia. Vammaisista joutuu kantamaan huolta lähiomaiset(jotka ajautuvat piippuun itsesitten) ja lääkäreihin, leikkauksiin ja psykiatrisiin hoitoihin on aivan törkeät jonot. Kiitos palion.
Seuraava kismittävä vastuunkannattamuusepäkohta piilee lupausten antamisissa. Lupaa käydä kaupassa, onkin rahat kotona (ei se tarkotus usinkaan ole), lupaa auttaa ystävää hädässä(joka taas jää huomaamatta pinnallisuuksien vallitessa täällä), lupaa rakastaa jotain ihmistä loppuelämänsä(joka vasta onkin hullua sinänsä, suurimmat tunteet kun ovat hallitsemattomia, valitettavasti). Lupauksien pitämisten vastuunkannossakin on niin paljon vaaraa mählää, ettei täydellisestä vastuullisuudesta olekaan kyse. Toki kauppaesimerkissä voi kauppareissun tehdä uusiksi, kunhan vaan eka hakee massit himasta. Ystävää voi helposti auttaa hädässä, vaikka lainaamalla rahaa, antamalla kyydin... Kaikilla kun ei ole ystäviä, jotka näkevät läpi ne suurimmat ongelmat. Lupauksesta rakastaa taas... Voithan yrittää, voit kokea rakastavasi, voit näyttää rakastavasi. MUTTA ET VOI LUVATA KOKO SYDÄMESTÄSI AINA RAKASTAVASI. Pettäminen auttaa kun haluaa vielä yrittää rakastaa, näyttää sydänkäpyselleen rakastavansa. Siitä vaan kun ei seuraa muutakun paskaa itselle ja toiselle. Ennen kaikkea olet pettänyt suurimman antamasti lupauksen.
On täällä paljon hyvääkin, on vastuullisia koulunkäyviä, vanhempia, ystäviä ja pläää. Täydellisen vastuullisuuden ihannoiminen vaan on täyttä paskaa, porukka kun osaa niin hyvin yksinkertasesti vetää höplästä.

Nuuskamuikkunen lähtee etelään

Iski flow-ilmiö. Uskomatonta, en voi sanoin kuvailla tuota. Istuessani pelto kasvuympäristönä -tunnilla iski sellanen intohimoinen, luova päässä sauhuaa ja pian poksahtaa -tunne. -Oli pakko päästä katsomaan Muumeja, tätä nimenomaista jaksoa, jota en ennen eilisiltaa edes ollut noteerannut uskomattoman hienoksi! Tähän mennessä mielimuumini ovat olleet pääasiassa ne kesäiset.
Juodessani kahveja ja katsoessani jaksoa solumme kehoamuotoilevalla sohvalla hymyilin ihan tyhmänä, luultavasti suhteellisen hullunkiiltoisilla similläni. Sisälläni vaan kuohui kun tajusin kuinka olen ollut Muumipuutteessa huomaamattani vaikka kuinka pitkään!
Jaksossa jokainen hahmo on niin omansa. Kaikkien hyvät ja huonot puolet tulivat esille selkeämmin kuin konsanaan.
Nuuskamuikkusen kaipuu Etelään Muumien käydessä talviuneen. Sen hiljainen ymmärrys jokaisen ajatuksista, tarpeista ja haluista. Kuinka Nuuskamuikkunen onkaan niin täydellisen sinut itsensä ja luonnon kanssa. Itsenäinen, vaikkakin samalla tietoinen muiden olioiden tärkeydestä itselleen.
Muumipeikon halu kokeilla vihdoin jotain muuta kuin miten hän on aina siihen päivään mennessä esi-isien tapojen vuoksi tehnyt. Ihailemansa Muikkunen lähtee Etelään, paikkaan josta hänellä itsellään on tiedossa vain omakehittämänsä fantasiat. Voi kuinka hän halajaisi mukaan. Suloinen ymmärtämättömyys ajaa hänet masennuksen partaalle... Kuinka hän haluaisikaan jo itsenäistyä papasta ja mammasta!
Nipsu taas joutuu jälleen päivittelemään kuinka "hänelle annetaan aina kaikkia tarpeettomia turhakkeita jotka eivät ikinä toimi!". Pieni ja suloinen. Turhan omistushaluinen, joka johtaa hieman hölmöyteen...
Pappa ja Mamma ovat sitkeästi omia turvallisia itseään. Pappa hakkaa halkoja ja korjailee rikkoutunutta gramofonia(menettäen tietysti hermonsa). Oman nuoruutensa muistaen hän rennosti halajaa antaa pojalleen mahdollisuuden oppia elämästä, kantapään kautta, omia reittejään. Mammakin halutessaan rohkaisee poikaa tekemään itsensä parhaaksinäkemällään tavalla. Vaikkakin uskon hänen hiljaisuudessa tietävän, ymmärtävän paljon enemmän mitä todella tuo julki.
Niiskuneiti rakastaen mököttävää rakastaan yrittää hienotunteisesti omaa nerokkuuttaan käyttäen parhaan mahdollisen tavan piristää Muumipeikkoa. Se, miten hän tuo asiat julki on hiljainen, ja viettelevä. Ei edes periksiantava.
Niisku verstaallaan on niin tiedemies, etten voi henkilökohtaisesti arvostaa kuin sitä intohimoa ja halua toteuttaa mielettömät suunnitelmansa. Vaikkei hän itsekään ole varma niiden toimivuudesta, hän yrittää silti, näpertää luovuttamatta kuten siskonsa.(Niiskuneiti tosin eri alan asioissa)
Viimeksi Myy. Nerokas, näsäviisas, ovela itsensä. Läpi koko jakson hän todistaa oman itsensä tietämystä ja tilannetajuaan aivan laidasta laitaan. Pienen kokonsa vuoksi hän kuulee paljon asioita, joista hän päässään muodostaa kokonaiskuvaa olioiden pääkopasta ja toimintatavoista tilanteissa!
Luulen, että syksyn tulossa omaankin elämään iskee halu hakea turvaa ja uskoa muistakin ulottuvuuksista. Suomen talvi on niin kauhean pimeä, nykyään ei edes niin valkoinen. Tässä etenevä syksy on ihana taas, illan pelloille kokoontuvat pian hallaksi vaihtuvat sumupeitot näyttävät ja tuoksuvat niin hyvinltä, että haluaisin saada senkin fiiliksen paperille. Kaikkea vaan ei saa. Ei voi saada tilille niit asioita jotka saa hymyn huulille kertoo joku biisikin.
Tosiaan, uskomaton jakso, suosittelen katsomaan.
Huom, nimenomaan muussakin kuin perverssissä mielessä. Se olisi jo ihan oma kirjoituksensa<;

circuit-training

Ei voi sanoa kun että hallelujah it's raining kaikkea paskaa!
Viimeisen kahden viikon aikana olen yöpynyt perheeni kanssa kaksi yötä, huomioikaa- kaksi yötä. Niistä kahdesta yöstä kaksi ensimmäistä oli liikaa. Teini-ikä on ihan kiva ikä, mutta kun kaksi pikkusiskoa jotka jo valmiiksi ovat nyrpeitä voidaan vaan kuvitella kullainen show siitä kehkeytyy.
Ensimmäisenä yönä nuorempi, kilpaurheilijasiskoni itki äidilleni pari tuntia yön pimeinä tunteina kuinka "Mistä mä tiedän kehittyväni kun tuntuu että treenit on paljon tehottomampia viimevuoteen verrattuna?!" Tota samaa paskaa vihasenitkevällä ja syyllistävällä äänensävyllä siinä seinän toisella puolella. Vitunsiistii, painuin dataa, mikä saatto olla ei-kannattavaa johtuen inisijän tuntokarvoista jotka aisti kiehumispisteeni. Seuraava uhri olin siis minä. Koska meillä kotona pätee sellaset säännöt että vanhemmat ei vittuile pienemmille meinasin suurinpiirtein lyttää vapaudenpatsaan pannariks. Till all lycka sain musat korville ennen lennäähdystäni jenkkilään terrorisoimaan...
Sitten, viimeyönä. Suvun yhteiset rapujuhlat, whii. Kävin rakkaan Kukkiksen yllätysläksiäisissä illanmittaaan(oli muuten mahtikeikka<3)ja seuraavassa hetkessä olin kusipääpetturi. Jep. Koska en löytänyt oikeaa bussipysäkkiä eikä hatsittanu seistä yksin sateessa reilu puoltuntii. Jee, no, se on vielä suhteellisen pientä. Pääsimme kaikki onnellisesti(lue:vittuuntuneena)koisii ja yhtäkkiä TSÄDÄÄM- vanhempi siskorakkaani alko vieressäni laattaa. Jee(osa 123). Luojanlykky olen karaistunut, en laatannut itse perään samantien. Alkoholi on tehnyt tehtävänsä.
äääää kyyti kotiin lähteee loistavaaa!!!

maalaisjuntit sitten taas

Taitaa olla fiksuinta dissutella hetiperään vähän junteistakin, muuten tulee vaan vihamiehiä.
Koska mun sormet on ihan väsyt ja lisäännyn pian yhdellä henkilöllä tässä vain suoraa muutama lutkautus rakkaiden maajussieni suusta.
"Mitä? Onks Suomessa metrot?"
"Siis pitääkö pojat Helsingissä farkkuja sukissa?!"
"Miten mä sanon engalnniksi 'nimeni on _'?"

Ja mä kävelin pellonreunaa pitkin.

vähän mustaa huumoria kaupunkilaisista

(tästä ei tule rakkausteksti)

Vuos sitten meitsi läks maalle. Maatalouskouluun opiskelemaan maatilataloutta. Ohups, Espoostmo! Vuoden kokemuksella kerron vähän meidän kulttuurieroista-
Lukiosta puhutaan hirmuisen paljon "yleissivistävänä jatko-opiskelupaikkana". Iskee onni ja autuus kun saa sivistää omaa pikku pääkoppaa kaikenmaailman atomitason teorialla. Hirmukivaa! Onnekseni tästä maailmasta löytyy tuhansittain niitä intopiukeita lukiolaisia. Näin minua ei kaivata sinne todistamaan Suomen päättäjille lukion suurta suosiota... Aina en nähdessäni rigin sellaisia intopiukoisia voi mennä vannomaan onko siinä porukassa yksi kymmeneen kloonattu henkilö vai ihan kaveripoppoo.(kaamee lause, sorry!) Kaikilla naama lehmänvitulla(yrityshyväkymmenen sitä älyttömasti piilotellaan pakkelikerrostuman alle). Yleisilme voi olla myös autismia lähentelevä lasittunu. Sennäköset ihmiset saattavat heittää jännittävää ihkudaamuntukkaonniinkuvärjättysillee -läppää. Okei, sorry taas, vertaukseni naama lehmänvitulla ja autismi lasipää eivät välttämättä näy ulospäin selkeästi. Sen voi aistia kuuntelemalla ääntä ja katsomalla silmiä ja kehoa. Tarvitsee muuten olla vähän ainesta salapoliisiksi<; Kaikki varmaan jo tajusikin, että yleistin tekstissäni aivan täysin epäkorrektisti kaikki lukiolaiset sellasiksijatälläsiksi. Oikeestihan mun nimenomaan pitäs olla se avarakatseinen boheemi maalainen. Älkää huoliko, kerron myöhemmin blogissani myös niistä tosista lukiolaisista, jotka ovat perjaatteessa lukiolaisia vaikkeivat silti lähentelekään lukiolaistyyppiä. Lukiolaisten yleissivistyksestä, josta jo alkutekstissä mainitsinkin voisin seuraavaksi antaa vähän maistiaisia.
_Onneksi en tunne käsitettä sujuva ja selkeä teksti, jäisi kirjottaminen vähemmälle^ö^
Meiltä lähti tällä viikolla viisi lypsylehmää(kaikilla himmeet utareet) elokuvan kuvauksiin. En tiedä elokuvan nimeä enkä mitään, sitä odotellessa on aikaa vähän dissutella kuvausporukan laukasemista viisauksista meidän karjanhoitajalle.
"Onkos nää teidän lehmät tyttöi vai poikii? "
"Ovatko nämä lypsylehmiä?"

Ihan normi päivä.

{tyhjä}

Voipaska. Mua ois hatsittanu otsikoida neitsytmerkintöni hienosti in english, mutta iski ongelma. Joka sitten poiki kaksi lisää.
{en osaa kirjottaa kyseistä parisanaista oikein[patalaiskuus estää kävelemästä motorisen worbook'n luo(internet tässä kusee niin että huhhuh urea haisee)]}
Keksin jonkun kivemman otsakkeen ja kirjottelen tovin kuluttua intohimonystyröitäni kiihottavasta paskasta.