auto-luotto-ttomus

"Kun on niin helvetin vaikee luottaa palkkiin totuudenrippeisiin"
En voi Irinaa sietää{älkää repikö pelihousujanne, tarkoitan tietysti yökkäileväni häntä laulajana}, mutta Vastaukset-kappaleen sanat kolahtaa aika loistavasti seuraavan agressioni kohteeseen. Nimittäin luottamus. Mulle on aina ollut itsestäänselvyys, että voin täysin rinnoin ja hyvin mielin luottaa helmipoppooseeni[ystäväpiirini]. Koskaan minulla ei ole luottamus mennyt niihin, kenelle todella olen vuodattanut kaikki aatteeni, vaatteeni, tekemiseni ja tekemättäjättämiseni. Ylipäätään en saa mitään kiksejä jos levittelen yksityisasioitani randomeille. Voiko mulla olla käynyt niin hyvä tsägä että olen osannut kerää ympärilleni ihmisiä, jotka todella ovat ykkösellä porautuneet sydämeeni ja ovat joka päivä vaan syvemmällä itseäni? Tästä maailmasta löytyy niin paljon pettureita, äläkerrositkellekkäänetoonkertonusulle -tyyppejä, patologisia valehtelijoita, kaksnaamasia paskoja ja whääää-ihmisiä jotka ei oikeasti tajua kynsiensä ja oman napansa lisäksi yhtään mitään mistään. Jopa mun parhaimmista ystävistäni yksi on joutunut pahan, pahan kerran pettymään tärkeään kaveriPORUKKAANsa, jotka feidasivat, tekivät paskat ja heittivät hänet helvettiin - pitkän ystävyyden päätteeksi! Hyi helvetti!!!
"Aina oikeen uskoa ei jaksais ihmiseen, kun ihmiskunta tekee itsemurhaa"
Juice on laulanut kanssa aika hyvin. Nyt, viimeisten viikkojen aikana olen ensikertaa joutunut todella vaikeisiin tilanteisiin luottamusasioissa. Elämääni kuuluva kokonainen todellisuus perustuu jokaisen sitä sivuuttavan henkilön omiin näkemyksiin ja uskomuksiin(joissainmäärin myös faktoihin, jos todella on päässyt todistamaan katastrofia). Muutaman tason kyseisen todellisuuden hahmottamiseen tekee se, että ihmiset puhuvat vielä täysin ristiin omien aatteidensa kanssa. Että johan on soppa keitetty. Mistään ei saa puhua eteenpäin, näin on se ja se nähnyt, toi sanonut ja kolmas tuntenut. Lopputuloksena kaikki ilmiriidoissa ja masennuksen partaalla. On niin vaikea uskoa niin älyttömän aidosta ihmisestä hänen puhuvan itselleni täyttä paskaa. Ja aivan kirkkain silmin kaiken kuulostavan loogiselta ja selkeeltä. Kun seuraavassa hetkessä saa kuulla toiselta samanarvoiselta henkilöltä tilanteesta täysin päinvastoin niin on aika huhhuh. Eniten vituttaa jos itse on mennyt mitään avautumaan pientä itsestään jonka tietää lähiaikoina tulevan rikkinäisen puhelimen kautta ties millasena jauhelihana bäkkiin... Sitä odotellessa. Ristiinpuhuvat, toisiensa vittuuntovottaneet ihmiset ovat keskenään kuitenkin iloinen läppää keskenäänheittävä porukka. Exkusemuaa? Suomeksi; MITÄ VITTUA.
Vaikkei omat asiani olekaan vilä kantautuneet korviini uudessa valossa jatkan tilanteen etenemistä ollessani aivan tystnad.
Mitä valehtelu sitten kertoo itsestään? Oman nahkansa varjelemista, ofcoors! Oli kyseessä mitä tahasta, siinä taka-ajatuksena pyörii tietysti jonkun asian muokkaaminen mukavammaksi. Mitä sitä kaunistelemaan asioita. Vaikka joka asialla on sata eri puolta ja käännettä ne silti voivat olla vain joko totta, valetta tai puolikkaita. pruuhhhh. Ehtaa psykologiaa, toisten nuoleskelua.
Vaikka ikää keräänytessä jutut muuttuu, frendit muuttuu ja oman itsen arvostus sekä elämänkatsomus muokkautuu, kasvaa ja avartuu, silti olen enemmän kun kiitollinen helmipoppoostani. Tosirakkaus ei tuomitse, niin sitä sanoo viisaat ja autuaat. Pikkuhiljaa alkaa pitää itsellään enemmän omia asioitaan, tuntuu, ettei ole enää niin tarpeellista vikistä jokaisesta tikusta ja silmäniskusta jonka kuvitteli kadulla jaksa kertoa romaania kymmenelle frendille on ne silti edelleen yhtä vaikuttavia asioita. Ne nimittäin osataan yhdistää asioiksi. Tilanteet muuttuu asioiksi ja mielipiteiksi, aatteiksi.
"Kato mua silmiin niin löydät kaiken sen mist löydän voimaa mun hymyilyyn, tahtoon. en haluu kattoo vaan pintaa vaan nähä senki taakse."
Onneksi maailmassa on ihmisiä, mun ystävät, joille voin vaik kertoo mun pikkuvarvasleikkauksesta.(joka muuten on vale)