Tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa

Partioihanteita sai joskus pikkiriikkisenä tankkaa pääkoppaansa ekoissa partiokokouksissa. Sillon se tuntu samalta kun olisi pitänyt pänttää enkun epäsäännöllisiä verbejä, ainoa ero oli se, että ihanteita piti tavailla "vapaaehtosesti". Isoksi kasvettuani rakastuin ihanteisiin(lempparini on 'Etsiä elämän totuutta'). Silloin vuoden verran kun vartionjohtajaa leikin pidin hartauksia ja kokouksia pikkuvartsuraasuilleni ihanteista aivan intopiukeena ja jokavälissä. Partioharrastuksen suunilleen lopahdettua vaipui ihanteetkin unholan pimeille teille until äskön istahdin pohdiskeleen vastuullisuuden olemusta.

Alotetaan vaikka sillä että MITÄ VITTUA ON VASTUULLISUUS! En ees laittanu kysymysmerkkiä, ihan tarkotuksella. Kun ei kukaan tiedä! Sitä mitä vastuullisuus. Koen olevani vastuussa itsestäni omasta hengestä ja sieluni temppelistä. Vaikka kuinka olisi alaikänen, yläikänen, vammainen, jälkeenjäänyt, mielisairas, plääääh-ihan mitä tahansa, niin ainoo kuka oikeesti voi olla vastuussa siitä hengestä on kyseinen persoona itse. Kun ei sitä vaan loppupeleissä voi vastaa ku ittestä(sanoin aika monellalailla saman asian nyt,ehkä ymmärrys10).

Loppuvastuu, siis kaikki mistä koemme olevamme vastuussa on vaan ympärille kerättyä sellasta huolestapitomateriaalia. Vaikka kuinka lupaisi ottaa vastuun toisen hengestä tai vaan elättämisestä niin ei sitä vaan voi lupaustaan välttämättä pitää. Evoluution ja elämän jatkuvuuden kannalta on sangen positiivista, että vanhemmilla on tapana kyetä lunastamaan lupauksensa pienen lapsen saattamisesta itsenäiseksi yhteiskunnan järkipersoonaksi. Edellisestä lauseestaki löytyy sikan nussittavaa; kaikki ei oo itsenäisiä, osa ei ole sinut yhteiskunnan kanssa ja oikeasti harvoilla meistä on järkeä ja valitettavan harvalla sisällään jotain, jota voi sanoa 'persoonaksi'. Mutta tänään jätetään nussiminen sikseen ja palataan abstraktiin bodaamiseen(millä meinaan vastuunkantoa).
Jotenkin mieleltään sairas tai vajavainen ihminen ei kykene huolehtimaan itsestään, se on fakta. Sellaisen ihmisen huolenpito on jonkun toisen vastuulla. Samaten fyysisesti vähemmän kykenevä(sairas tai muutenvaan heikko) ihminen tarttee hänkin huolenpitoa, jonkun toisen vastuunkantoa. Tämänlainen vastuunkanto on eduksi yhteiskunnassa. Mutta; entä jos vastuunkantaja itse joutuu kykenemättömään tilaan? Aivan yhtäkkiä. Meillä asia hoituu sillä, että seuraavaksi haetaan apua joltain vielä korkeammalta taholta. Tai no, asian tosiaan pitäisi toimia sillälailla, valitettavan moni esimerkiksi mielenvikainen vanhempi vain laiminlyö velvollisuuksiaan tuottamalla lapselle henkistä, tai fyysistä väkivaltaa. Näin pyritään lakaisemaan ongelma maton alle... Se siis siitä vastuunkannosta, ja avunhaosta. Terveydenhuollossa on aivan samantyylisiä probleemeja ja epäkohtia. Vammaisista joutuu kantamaan huolta lähiomaiset(jotka ajautuvat piippuun itsesitten) ja lääkäreihin, leikkauksiin ja psykiatrisiin hoitoihin on aivan törkeät jonot. Kiitos palion.
Seuraava kismittävä vastuunkannattamuusepäkohta piilee lupausten antamisissa. Lupaa käydä kaupassa, onkin rahat kotona (ei se tarkotus usinkaan ole), lupaa auttaa ystävää hädässä(joka taas jää huomaamatta pinnallisuuksien vallitessa täällä), lupaa rakastaa jotain ihmistä loppuelämänsä(joka vasta onkin hullua sinänsä, suurimmat tunteet kun ovat hallitsemattomia, valitettavasti). Lupauksien pitämisten vastuunkannossakin on niin paljon vaaraa mählää, ettei täydellisestä vastuullisuudesta olekaan kyse. Toki kauppaesimerkissä voi kauppareissun tehdä uusiksi, kunhan vaan eka hakee massit himasta. Ystävää voi helposti auttaa hädässä, vaikka lainaamalla rahaa, antamalla kyydin... Kaikilla kun ei ole ystäviä, jotka näkevät läpi ne suurimmat ongelmat. Lupauksesta rakastaa taas... Voithan yrittää, voit kokea rakastavasi, voit näyttää rakastavasi. MUTTA ET VOI LUVATA KOKO SYDÄMESTÄSI AINA RAKASTAVASI. Pettäminen auttaa kun haluaa vielä yrittää rakastaa, näyttää sydänkäpyselleen rakastavansa. Siitä vaan kun ei seuraa muutakun paskaa itselle ja toiselle. Ennen kaikkea olet pettänyt suurimman antamasti lupauksen.
On täällä paljon hyvääkin, on vastuullisia koulunkäyviä, vanhempia, ystäviä ja pläää. Täydellisen vastuullisuuden ihannoiminen vaan on täyttä paskaa, porukka kun osaa niin hyvin yksinkertasesti vetää höplästä.