sä et tiiä puoliakaan

Se on jännää tuo ihmisen tunteminen. Kelatkaa et voi kokea tuntevansa jonkun, vaik se joku ei itekkään tuntis itteensä! Ja se mikä mut tähän otsikkoon inspasi liittyy yllätyksellisyyteen.

Ennakkoluulot usein, liian usein saa porukan sulkee kokonaisia todellisuuksia ympäriltään huomioimattomuuden verhon taakse. "Hyi helvetti tol on koira, se haisee" aattelee joku pälli joka tapaa saman tyypin viikkoa myöhemmin koulun näytelmäkerhon harkoissa, voi vitsi sitte ollaanki hyvää pataa "uskomaton tyyppi!". tää on todellisessa elämässä enemmän ku jokahetkistä. Dösässä ei oo mitään mielenkiintoa alkaa lirkuttelee sykähdyttävän hyvännäköselle hepulle joka itekki näyttää aivan älyttömän yksinäiseltä ja tylsistyneeltä, on ruuhka ja sillee. mutta sussiunatkoon ku muijjalle länttästään siideri käteen, volyymi kaakkoon ja sama tyyppi frendin kotibileiden sohvalle. sinne meni tylsyys ja yksinäisyys. kyllä kelpaa olla sangen kiinnikkäin vaikkei siä bussis viittiny istua edes viereiselle penkille vaik se oliki ainoo vapaa koko dösässä, ihan ku sen ego istuis siinä. sellanen harmittavan yleinen tapaus on ihan kuka tahansa heppu tuolta, vaikka koulusta, jonka tulee sosiaalisesti toimeen jengin kanssa ja kaikki hommat hoitaa kunnialla stipendiasteelle saakka, ai että ku hymyileeki nätisti. muttakappas, iltapäivät tällä menee takellellen psykoterapiassa, illat paniikissa niitä stipendiasteen hommia täristen ja huultapurren puurtaessa ja yöt pyörien. itkiessä itteens uneen, ku on vaan niin paha olla. tähänki on slougani; "hymyile ni ne ei huomaa et sattuu".

sitten, mikä mun mielestä on hauskaa ja mikä mut aiheesta pisti kirjottaa on kun sä voit sanoo jollekulle "vau sua, en ois arvannu" (peeäs, harvoin se justtollee artikuloidaan). sellanen refleksi iskee kun kiinnostava tai ylipäänsä hyyppä jonka jo tuntee saa tietää jotain hurjan oleellista itsestä. sellanen ihminen, josta paljastuu epämääräsin väliajoin jotain uutta on mielenkiintoinen. suoraan ajateltuna meinaan piirteitä, harrasteita jotka voi positiivisessa valossa nähdä.
{kun tosiaan on valitettavasti, tyvärr, niitä naamioituja paskoja kanssa, ei-positiivista [-huom, edellisellä en meinaa jotta persoona jolla paskaa on sisässäpäin olisi epämielenkiintoinen taikka vähäpätöinen, vaan sitä ettei sen piilottelu tee kellekkään hyvää] }

musta on ältsijännää se miten voi kiinnostuu ihmisestä ihan randomilla ja kun päivä päivältä alkaa enemmän tutustuu hemmoon, huomaa hymyn vaan kerta toisensa jälkeen levenevän ku käy ilmi molempien fetissin sukkia kohtaan! fetissi sukkia kohtaan on hyvä esimerkki siitä syystä ettei se varsinaisesti näy ulospäin. toinen sukkanarkomaani saa varmasti syvässä hiljaisuudessaan kiksejä tsiigaillessaan toisen sukkanarkomaanin jokapäiväisiä eriparisukkasia vaikkei aavistakaan toisenkin tsiigailevan omiaan. kun joku kaunis päviä törmäävät sydänkäpyset sukkakirppiksellä roihahtaa molemminpuoleinen miellytyksen tunteet kohtalotoverin puoleen samointein. "ja siitä se ajatus sitten lähti."

kelataas sitten nuuskamuikkusta vielä. hemmetin arvostettu muumipiireissä, muumipeikko frendeineen tasoo palvoo muikkusta. mutta oikeesti kukaan ei tiedä tekemisistään oikeen mitään. kun muikkunen avaa suunsa ja kertoo näkemyksensä asiaan kun asiaan se vangitsee kuuliat ja he pitävät lausahduksen todellisena. suksikoon vastalauseet haisulin puunkoloon muiden pierujen sekaan. sama voi päteä ihmistenyhteisön joukossa. puhutaan diipadaapa jostakin, kaikki vuorollaan kertoo näkemyksiään, kokemuksiaan aihepiiriin liittyen. lopulta joku laukasee kokemuksen syvällä rintaäänellä kaikkien hiljaisiin kysymyksiin vastauksen ja vau on kaveri ku yksi itämaantietäjistä evankeliumista.

"Jokainen ihminen on maailma, minä ajattelin. Minä en koskaan tule tappamaan, jos saan aikaa ajatella sitä. Iho, joka ihmistä ympäröi kätkee sisälleen taivaankappaleen. Ah, omistaa kerran yksi ihminen! Jollei muita, niin omistaisi kerran itsensä."
-Aksel Sandemose: Pakolainen ylittää jälkensä [loistava]