totta on et kaiken voi tehdä tyylillä

ylesimaailmallisesti lapset hankitaan kun on katto päänpäällä, puoliso uskollisesti sormuksella itseen kiinni naulattuna ja vakkari työpaikka {actually tuokaan ei riitä, kun kato mikään ei riitä, pitää viä olla hyvät tulot että uskaltaa}. Eli lapset uskaltaa siis hakkia kun kaikki päällepäisyydet on kohdillaan. samaten kaikki seurustelut de hurjan vakavaiset mielletään nuoruuden elämisen esteeksi, kun ei pääsekään lentää pesästä pesään ilman et saa puolen maailman räät kengilleen ja helvetillisen omatunnonkilinän vasempaan korvaansa.

senki on varmaan kaikki moraalilliset paskat ja epäpaskat sisäistäny ett mikään, vaik ois kuinka mahtijuttu, ei oo kivaa aina, iankaikkisesti ja aamen. joskus pitää "stadintsygät"kään ei jaksa ain olla siiderihuuruissa baanal nuolees randomien korvantaustoja. kun tulee dokaus-burn-out menee yks ilta maatessa yksin ja kelaillessa "vittu mähä oon iha noulaiffi ku tällee vetelehdin". ja seuraavaks mennäänki sataviiskymppii lasissa.

todellisuudessa {joojoo, maailmassa on yhtä monta todellisuutta kun on eläviä olentoja, tiedän, tarkoitan maailmamme sosiaalisen,psyykkisen,fyysisen...todellisuutta} me nuoruuttamme elelevät karvanopat pyrimme jatkuvasti täyttämään sisällämme ammottavaa tyhjiötä, niin kauan kun se siellä vaikuttaa. varmasti aikuisillakin tuntuu toisinaan tyhjiöltä, kun ei kaikki kerran luonnonlakien syiden seurauksista löydä itteensä sillon nuorena. sangen kuluttavaa, mut senki voi tehdä tyylillä, mut jotkut tytöt on vaan ty-ty-tyhhmiä. lainaten elastista. tyhmällä meinaan tässä yhteydessä ihmistä joka ei edes tasapainoisemmissa unelmissaan suostu uskomaan omaan kestävyyteensä omana itsenään, ymmärrättekö?

ollen [huomaa, verbi on konditionaalissa, en harrasta kirjoitusvirheitä] selittänyt tässä enough taustaa ja tunnisteita alkuperäiseen aiheeseeni, jatkakaamme siitä sitten. näen ettei nuoruuden toteuttamiselle ole mitään kaavaa, vaikka kuinka irinakin laulaa "älä ruko kaavaa, älä näytä haavaa". aika lapsellista pinnallisuudenihannointia.
näen että oikeassa seurustelusuhteessa, joka voi johtaa aikaiseen kihlaukseen jopa, voi elää aivan yhtä villin nuoruuden jolla sinkut lohduttautuvat yksinäisyydentunteessaan. tosin olen sen kannalla kanssakin ettei seurustelu oikein toimi jossei ole valmis antamaan itsestään toista puolta toisen käsille, saati sitten olla kykeneväinen ottamaan vastaan osan toista. "osa mun sieluu nyt sun seinää koristaa/pidätkö itellä vai annatko takas" toivottavaa ettei käy niinku mariska laulaa. tohon nääs johtaa liian vakavanapidetty suhde jonka repii rikki toinen osapuolista. myöskään sinkkuna ei onnistu jossei osaa arvostaa itseään, kokea itseään arvoiseksi ja kyvykkääksi toimia itsenäisesti. wannabe-nauttiminen vapaudesta.

Jos kokee, ettei oo mitään tekemistä koskaan laisinkaan ja sisällä on sikaiso tyhjiö eikä mitään tulevaisuudensuunnitelmia. vaan esimerkiksi duunia niin ges vat; tee lapsi. siinä on aivan loistava kokovuorokausiduuni. rahaa menee {loistavaan tarkoitukseenkin vielä} ja saa aivan mielettömän fiiliksen kun kattelee pikkunystyrän pikkuhiljaista kehittymistä [miinus se hiljaista-osa]. mä nään ettei oo niin justiinsa onko se varma duuni, avioliitto, ees avoliitto, jos vaan on ittellään mallillinen asenne ja tasapaino keskenään. niinku valmius ottaa vastuu jostain toisesta itsesi lisäksi. en itse vielä tiedä miltä tuntuu kun joku todella on PUOLET ITSEÄ. mutta voin hyvinkin kuvitella, varmaan sanoinkuvailematonta. helvettiin se normiasenne ja -ihanne lapsen tietynlaisesta kasvatusmenetelmästä. rakkaus riittää. ihan totta, osaava rakkaus meinaan. vaikka syntymähetkellä, suunnitemissa olisi saada kunnon omakotitalo kotihoitajineen ennen nyyttejä voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä ettei ole sanottu sen katon olemisesta siinä enää esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua. sillätavoin aivan turha suunnitellayhteiskuntavauvan hommaamista. elämä kaikille, ei liukuhihnakamaa enempää, kiitos. tottamooses koulut pitää käydä, sellanen tietty yleissivistys ja säännöstö rakentaa ja ylläpitää. unohetaan muu. tai mä ainakin jätän tollasen unholaan.

"On pimeä korpi ja kivinen tie ja usein se käytävä liukaskin lie. Oi pianhan lapsonen langeta vois,jos käsi ei enkelin kädessä ois, jos käsi ei enkelin kädessä ois."