rakkauden, kuka sai aikaan sen

ihmisestä voi kiinnostuu niin monella tavalla. jos kiinnostuu jostain henkilöstä sillä suurimmasti tarkoitetaan sellaista romanttisseksuaalista kiinnostusta. todellisuudessa ajattelen kiinnostuksen voivan merkitä mielettömästi erityylisiä tuntemuksia herättävää kiinnostusta.
puhutaan että tavatessaan ihmisen ensikertaa tapahtuu itselle ENSIVAIKUTELMA hänestä. voit ensisilmäyksellä rakastua, vihastua, hiljentyä, hämmentyä, kiinnostua- tuntemuksia ihmistä kohtaan on lukemattomia. tottakai jokainen ihminen herättää sellasen blandiksen tiettyjä aatoksia, ollaanhan me kaikki vähänniinkun omia persooniamme. toivottavasti. [tässäkin voi vähän väliin nussia pilkkua, jonkun kliseen klikin jäsenet voivat tietysti herättää samanlaisiä ällötys-ihastus-ajatuksia]
kiinnostus voi saada kipinänsä joistain ulkoisista piirteestä; elämänkatsomustaan pukeutumisellaan esimerkiksi todistava pistää usein silmään. hengenheimolaisen tapaava henkilö helposti kiinnostuu kaltaisestaa. ainakin kiinnittää tarkemmin huomiota ja kokee samanmoisuudentunnetta tätä kohtaan. onhan se mukavaa päästä keskustelemaan ja toteamaan ah-en-ole-ainoa-maailmassa -helpotuksen. ulkoista kiinnostusta herättää hyvinkin usein ja todella suuressa määrin seksuaalista kiinnostusta heteroiden kohdalla vastakkaista sukupuolta kohtaan, seksuaalivähemmistöt sitten omien viettiensä mukaan. nuorison, sekä ikinuorten keskuudessa kommentti "ah,panisin" on hyvin, hyvin yleinen. tämän kiinnostuksen herättää usein timmi keho ja viettelevä hymy, pahat pojat ja isotissiset blondit on niitä kliseisimpiä maailman panopupuisuutta toitottavia muotteja. vahingossa tällälailla kiinnostunut ihminen saattaa ajatella rakastuneensa sydämensä pohjalta, vaikka jätkällämuijjalla ois kuinka pissi päässä, moraalitietoisuus lapsuuteen unohdettu tai muutenvaan vitun tyhmät jutut. pitää olla tarkkan ku porkkana eikä antaa anteeks tollasia superpuutoksia oman villin pilvissäleijailevan pääkopan extemporeerakkauden sokeuden vuoksi. yleisin herännyt kiinnostus koskee kaveruutta. kavereita usein on ihmissuhdelaaduista eniten lukumäärällisesti, siihen kun usien ei sikan vaadita mitään yliluonnollisia telepatiataitoja tai velvotteita ymmärtää kaikkia vastapuolen kummia tekosia tai ajatelmia.tällainen kiinnostus usein syttyy aika helposti, riittää että on suhteellisen inhimillinen ja toimiva kaveri. kavereiden kanssa voi hengata porukassa; räkii ringis ala-asteen jalkkiskentäl tai shoppailla kaikki rahat turhanpäiväsyyksiin. {niiet opintotukien varassa elävä untuvikko saa loppukuun elää pyhällä hengellä...} nojoo, voi sitä tehdä kavereiden kanssa vaikka mitä muutakin, fiksujakin juttuja. yleismääritelmä kaikille toimille on vapaa-ajan vietto, työnteko, koulunkäynti tai mikään vastaava. monella tavalla koskettava ja mielenkiintoa joko sillä ensikohtaamisella taikka jonkunaikaisen hengauksen jälkeen herättävä henkilö herättävä henkilö saa jonkun randomin kiinnostumaan itsestään ystävänä. sitä ei vain voi sanoa, kertoa tai selittää mikä sisällä pistää kuivan pölkyn pesään että syntyy näinkin hieno kun ystävyyssuhde.näen ystävyyssuhteen samanarvoisena suhteena ja tärkeänä elämänehtona kun romanttisenkin ystävyyssuhteen kokemisenkin. kaverista kun pitää sillälailla nähdä piirre joka saa viettämään aikaa väkisin kanssaan, ystävyydessä tai romantiikassa sitä ei usein vaan voi yksiselitteisesti tietää. itse mä ainakin usein mietin miten oon löytäny ihmiset joita kohtaan tunnen niin suurta välitystä että voin suoraan sydämestä sanoa "rakastan sinua". kun ei se kato ulkomuotoa, tekemisiä/kiinnostuksenkohteita, suoraa mitään luonteenpiirrettä, henkilöhistoriaa eikä välttämättä ees samaa elämänkatsomuksellista näkemystä. whätää?! luulen sen olevan ripaus kaikkea mahdollista. kai ystävä on sellanen jonka ongelmat herättää äidillisiä tuntemuksia, huonot puolet saa hymyilyttämään ja mikä oleellisinta; tämä saa pantua vastaan, annettua sinulle paljon ja ymmärtää sanattomasti. Sanaton ymmärrys kasvaa ystävyyden syventyessä. oikeel hetkel lähellä, oikeella hetkellä antaa vaan olla. {tässä kohtaa annan limasen kielarin teille mun helmet<3} opettajat, vanhemmat, valmentajat ja sellaset sosiaalitantat jotka kuuluu elämään on auktoriteettejä. jotkut niistä on sulle auktoriteettejä, toiset laittaa räkii naamalle. kaikilla toivottavasti, oletettavasti on jossain elämän vaiheessa ollut joku vastaava joka on ollut kiinnostava auktoriteetti. sellasta arvostaa taas erilailla. mikäli ei tunne minkäänsortin kiinnostusta esimerkiks jotain opettajaa kohtaan häntä tuskin jaksaa arvostaa. se taas johtaa sellaseen repiä-pelihousut -toimeen. se on vittumaista, on vaikka aine jota oot aina rakastanu ja joka on oikeesti kiinnostanu, sit tulee joku kusipää sulle aukoo ja tuhoo intohimon. tänks ja vittu lentää. jotain randomiakin kohtaan voi tuntea auktoriteettista kiinnostusta. fanitus ja vastaava tai kateus johtaa usein turhaan nuoleskeluun joka ottaa sikana pottuun sellasta joka taas ei koe tarvetta todistaa ihailijoittensa kautta olemassaolonsa hienoutta tai on senverran irrallinen ja sinut ettei jaksa mitään persekärpäsiä. vaikkois kuinka kusipää ihailijaansa kohtaan ni yhtälailla kun seksuaalisessa kiinnostumisessa jää unholaan eikä sokeudeltaan kykene heräämään horrostelmastaan. hyvin kuluttava kiinnostuminen näinollen.
Kiinnostuttuasi johonkin jatkuu polku tämän kanssa, joitain ei vaan unohda koskaan vaikka kuinka toivoisi. toiset tajuu tutkiskeltuaan olevan turhan palikoita itselle ja mikä paras vaihtoehto; vaistosi herätti tunteen oikeaa henkilöä kohtaa ja pääsee jatkamaan elämiänsä yhdessä, syntyy symbioosi ja ah, ilman olisi haluttomampaa.
Näistä on sikamaisesti paljon lisähaaroja, ei tällänekää oo mustavalkosta ja yksitoikkosta, eikä kaavoihinkangistunutta. ihan vaan elämää, tuolta jostain korkeemmalta määriteltyä. hassua on, joku ihme aivohäiriö kun ihmisille on luotu, ettei järki ja tunteet pääse aina yhteisymmärrykseen.
"Mutta se on jo toinen tarina" -muumipappa(Muumipapan muistelmat)

henkevää pölhöyttä

On niin paljon asioit joit pitää klisein luuonteenpiirteit tai tunteit tilanteit joit ei vaan voi ymmärtää jos ei oo ite ikin koskaan kokenu siin mielentilas joutunu käymään läpi sellane heittää helposti jotain helvetin typerää vittu mikä homo taas se anto mennä aivan liian lujaa toimi väärin eikä itse tajuu mitään paskaa sä ite oot aivoton sika jos mitään kokematta alat tollast suoraa arvostella sä puhut asioist ku maailmaomistaja todellisuus ei oo sua vissiin koskaan koskettanu vai kasvatitko kuoren kalkist kivest sun sielun sydämen suojaks ei oikeesti kannata sit missaat paljo enemmä ku voisit saada takas yritä ees koettaa onko sittenkään niin hirveet tunnustaa rakkaus tai heittäytyy ite suoraa hetkeen jos et ikin leiki päätönt kanaa kehkeytyy sisälles pato jonka virtavanoihin ei kukaan mikään löydä tietä ei ellei merkkiä heikon kohdan luottamalla anna
oon miettiny asioita keskeneräisiä ladellu niille joille ne haluunki omistaa välil saattaa kuulostaa et tekis mieli ravistaa sanoo herää leija elämään tähän todellisuuteen ei se tollalailla toimi oon vasta nuori silti on monta vuotta takana niistki päivist kelatkaa on jokasena joku tapettu ja hakattu on saanu kiittää jotain vaikkei tiedää ketä omast tuurist omast itest toivottavasti osuu muillekin tää teksti ollaa ylpeit hymy persees ees päivittäin vaik tääl on joka päivä joutunu kovasti yrittää ymmärtää sellasii juttui joisten löydä en päätä enkä häntää ne vetää väkisinki sielun kii ku kelaa avaa silmät anna aikaa arvosta ittees rakasta muit jos ei onnistu toivottavasti ei kukaan lannistu kaikkeen auttaa helvetisti avarakatseisuus.

itsensä julkituonnista

"Oon vainoharhainen sen suhteen ketä kutsun kotiini; Mikä on tän hutsun motiivi?
No nyt on pari neitii raivoissaan, sori mut kaikki elää omissa maailmoissaan."
Lainaus kotiteollisuuden kappaleesta{Liian hyvää ollakseen totta->loistava sanoitus, kotiteollisuuden tapaan.}.

Kaikki haluavat olla hyviä tyyppejä, haluavat tulla hyväksytyksi. Ei tietysti kaikki samaan tapaan hyviä tyyppejä, jokainen tyylillään. Se on täysin luonnollista, eihän ihminen pärjää ilman toista ihmistä, ei ole koskaan pärjännyt. Sekin on siis luonnon oma itsesuojeluvaisto joka näin neuvoo toteutettavaksi.

big Brother on siitä mielenkiintoinen sarja, että sitä voi seurata psykologian kannalta. Ziikaa kun jonkunsuuri määrä toisilleen tuntemattomia maantallaajia asetetaan selviämään oman onnensa nojaan. Tarkoitan oman onnensa nojaan -termillä itsensä likoonlaittamiskykyä ja sosiaalisia taitoja, pinnaa sekä omaa moraalia ja omanarvontuntoa. Talossa nuoleskelu on ehkä tarpeellisin taito mikä päästää pisimmälle. Ensin pitää päästä sisälle taloon, ottaa oma paikka ja sopeutua joukkoon. [edellä asma asia sanottuna kolmella eri tavalla, oletan ymmärryksen syntyneen]

Jollainlailla asukkaiden on päästävä myös katsojien suosioon, eihän muuten mistään tule ei mitään. Taino, tulee itseasiassa, nimittäin häätö. Häätö miniyhteiskunnasta, kelatkaa oikeessa, isossa maailmassa; minne joutuu ne, ketkä häädetään täältä?

Rinnastan siis Big Brother:n yhteiskuntaan. Halutaan alkoholia ja tupakkaa -> päihteitä. Halutaan läheisyyttä, tuoda itsensä esille ja olla suosiossa. On hauska seurata ihan omasta puolestaankin pelkästään sitä, millä hinnalla porukka toteuttaa halujaan. Tässä kohtaa moraalipsykologia alkaa mietityttää. Talossaolijat joutuvat tilille ihan jokaisesta tekemisestään, aivan kuin normaalissakin elämässä. Toisin kun normaalissa elämässä joutuu tilille käytännössä vain itselleen, talossa joutuu selittelemään tekemisiään "koko kansalle", tarkennettuna katsojakunnalle. Millaisen kuvan sitä haluaa antaa itsestään? Tekemisillään ja sanomisillaanhan se kuva nyt sitten muodostuu. Eli perjaatteessa jos jättää kaikenlaista tai jonkun aihealueen tapojaan peitellä, peittää myös osan itseään, alkaa pihtaamaan elämänkatsomustaan. Sitten puhutaan "kuinka hän on niin aito" lässynlässyn. ja sitten ne, jotka toteuttavat itseään täysin, pistävät todella itsensä likoon ja antavat kriitikoille puheenaiheita tai aiheuttavat keskustelua ulkomaailmassa ovat täysiä pellejä. riippuen tabusta jota rikkovat heidät leimataan huoriksi, paskanpuhujiksi, naurettaviksi jne. se siitä aitoudesta.
eihän siveellisyys tee ihmisestä aitoa. Se tekee ihmisestä reilun. kaksi täysin eri asiaa. toki, mielestäni, molemmat piirteet ovat arvostettavia.

vai eikö seksuaalisesti aktiivin aivoista löydy mitään aatteita?
onko paskanpuhuminen toisen haukkumista/vihaamista vai oman mielipiteen julkituontia?
eikö hidas blondi tunne mitään oikeaa?¨
haluaako lainrikkoja vain pahaa?
onko itsemurhaa suunnitteleva tai sen toteuttaja huomionhakuinen luuseri?
onko kaikki "häiriköt" esittäjiöitä?
onko mahdotonta että pettäjä silti rakastaa puolisoaan?

vitsit, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka ja pitkälle. Ainakin omassa mielessäni herää vain epätoivoa, MIHIN TÄSSÄ NYT SITTEN USKOA?
tekemällä oppi, sanat selittää ja teot todistaa.
Ajatus on tärkein. Se vain; mtien voi päästä toisen pään sisälle, sinne missä ne ajatukset pyörii ja hyrrää? Vastaus on yllättävän yksinkertainen - ajan kanssa, tutkiskellen itseään, toista kuunnellen ja tekemällä toiselle sen minkä toivoisi itselleen tehtäväksi.
mikäli vastapuoli osaa arvostaa ja vielä näyttää sen omalle itselleen, saattaa olla sydän paikallaan.

yliläpäisemätön paska

Kelailinpas tässä tänäaamuna, niinä tunteina jotka vietin opiskeliaboksini naapurissa [yöröökimme hieman venähti lukkoonmenneiden ovien johdosta], mikä helvetti on mahtivitutus miehiään.
Sellanen joka iskee yhtäkkiä; joko ihan lilliputtiongelmasta tai elämää suuremmasta asiasta joka pelmahtaa päin näköö. se tunne vaan ottaa aivan täysin valtaansa terveyspiiraan jokasen osan [se on se henkinen, psyykkinen ja fyysinen juttu]. kun mahtivitutus on oikein päässyt sisälle rinnuksiin se kapuu ja kapuu ja vittu levittää ittensä koko pakkaukseen ja tuntuu et pakahtuu. uskon suurimman osan tietävän sen olon?
Pläähvittuu musta on jännää ettei sitä voi edes saada sanoin ulostettua. meinaan sitä tunnetta kuvaillen saati sitten ulos omasta sisästä. Aikahan siihen tunnetusti auttaa, vaan kun se aika ei ole vakio ni epätoivohan siinä iskee väkisinkin. Jos on frendei saa tietysti paskaa lapattua niillekki vähän, niiden on sitten helpompi käsitellä se pois päiväjärjestyksestä, täyspäisempiä kun ovat. taino, täyspäisyydestä nyt voi olla sangen montaa mieltä, mutta tässä tilannetajuisa ymmärsi minun tarkoittaneen täyspäisempää suhteessa siihen mahtivitutuksenalaiseen sillä pakahduksen hetkellä. valitettavasti puhuminenkaan ei ole sellanen varma- eikä helpponakki.
mutta kelatkaapa niitä joilla ei ole ystävää jolle luovuttaa, ei mikään ihme jos ahdistus on siinä tapauksessa ylitsepääsemätön. jos tosiaan ei ole kykenevä kehittämään itselleen minkäänsorttista purkautumiskeinoa omastatakaa. luojanlykky joskus käy sellanen flaksi että pääsee irtautumaan tunteen kahleista. sekin on muuten aika jännää että miten se sitten taas käykään. tulee vaan sellanen puhdistautunu tunne, ihanku ois paukkuja vedelly. koska en halua vielä puhua kaiken tämän lopusta, palatkaamme siihen kun tilanne on päällä!
paskan lisäänytessä on uskomatonta miten se käy fyysisille toiminnoillekin. tuntuu ettei voi jotenki olla paikoillaan ku haluis vaan karistaa sen kaiken pois, mutta silti sen lamaannuttava määrä pitää yleensä sellasessa koomassa ettei kykene aikakaan kovin suuriin suorituksiin näin fyysisesti. en yhdistä tällasta paskaa itkemiseen, itkeminen on enemmän surun merkki, nyt tekee myös mieli niinku huutaaraivoohuutaakiljuuraivoo ku joku hullu härkä. toiset toteuttaa nää fantasiat, ei onneks ihan kaikki. toisaalta taas, raivohulluus on siinä mielessä positiivinen taito kaskun saa oikeen heitettyä olan takaa kamaa kanssaihmisille. etenkin jos kaiken pahan alku ja juuristo on aivokkaan henkilön ansiota tekee moinen toiminta selväksi ettei tässä nyt olla täysin sinut tilanteen kanssa. mutta oikeestaan mahtimahtivitutuksessa ei useinkaan kyetä ku laamailemaan. puhumasta pidättäytyminen[meinaan jos on sellainen kenelle voisi purkaa] kertoo häpeästä. on joutunut loukatuksi tai alistetuksi ehkä? perseestä, siitä voi oikeesti jäädä traumojen lisäksi viiltoja johonkin. pettymys itseen on yhtälailla pidättäytymisen puolestakertoja. se jos joku on sääli, koska ei kukaan oo täydellinen, et säkään. kannustan puhuaputkauttamiseen siitäkin syystä, että sen x-suuruisen ajan kuluttua voi tilanteelle ehkä jopa nauraa? tai ainakin siitä voi ottaa opiksi ja tajuta enemmän itsestään, löytää kehitettävää ja sillätavoin. mahtivitutus saattaa siis olla luonnon keino saada meidät kehittämään itseämme ja tutkiskelemaan maailman mahtavuuksia sekä paskamaisuuksia. whii, tällä kaikella on siis tarkoitus. niinhän sitä sanotaan; mikä ei tapa, vahvistaa {ja sattuu vitusti}