Nuuskamuikkunen lähtee etelään

Iski flow-ilmiö. Uskomatonta, en voi sanoin kuvailla tuota. Istuessani pelto kasvuympäristönä -tunnilla iski sellanen intohimoinen, luova päässä sauhuaa ja pian poksahtaa -tunne. -Oli pakko päästä katsomaan Muumeja, tätä nimenomaista jaksoa, jota en ennen eilisiltaa edes ollut noteerannut uskomattoman hienoksi! Tähän mennessä mielimuumini ovat olleet pääasiassa ne kesäiset.
Juodessani kahveja ja katsoessani jaksoa solumme kehoamuotoilevalla sohvalla hymyilin ihan tyhmänä, luultavasti suhteellisen hullunkiiltoisilla similläni. Sisälläni vaan kuohui kun tajusin kuinka olen ollut Muumipuutteessa huomaamattani vaikka kuinka pitkään!
Jaksossa jokainen hahmo on niin omansa. Kaikkien hyvät ja huonot puolet tulivat esille selkeämmin kuin konsanaan.
Nuuskamuikkusen kaipuu Etelään Muumien käydessä talviuneen. Sen hiljainen ymmärrys jokaisen ajatuksista, tarpeista ja haluista. Kuinka Nuuskamuikkunen onkaan niin täydellisen sinut itsensä ja luonnon kanssa. Itsenäinen, vaikkakin samalla tietoinen muiden olioiden tärkeydestä itselleen.
Muumipeikon halu kokeilla vihdoin jotain muuta kuin miten hän on aina siihen päivään mennessä esi-isien tapojen vuoksi tehnyt. Ihailemansa Muikkunen lähtee Etelään, paikkaan josta hänellä itsellään on tiedossa vain omakehittämänsä fantasiat. Voi kuinka hän halajaisi mukaan. Suloinen ymmärtämättömyys ajaa hänet masennuksen partaalle... Kuinka hän haluaisikaan jo itsenäistyä papasta ja mammasta!
Nipsu taas joutuu jälleen päivittelemään kuinka "hänelle annetaan aina kaikkia tarpeettomia turhakkeita jotka eivät ikinä toimi!". Pieni ja suloinen. Turhan omistushaluinen, joka johtaa hieman hölmöyteen...
Pappa ja Mamma ovat sitkeästi omia turvallisia itseään. Pappa hakkaa halkoja ja korjailee rikkoutunutta gramofonia(menettäen tietysti hermonsa). Oman nuoruutensa muistaen hän rennosti halajaa antaa pojalleen mahdollisuuden oppia elämästä, kantapään kautta, omia reittejään. Mammakin halutessaan rohkaisee poikaa tekemään itsensä parhaaksinäkemällään tavalla. Vaikkakin uskon hänen hiljaisuudessa tietävän, ymmärtävän paljon enemmän mitä todella tuo julki.
Niiskuneiti rakastaen mököttävää rakastaan yrittää hienotunteisesti omaa nerokkuuttaan käyttäen parhaan mahdollisen tavan piristää Muumipeikkoa. Se, miten hän tuo asiat julki on hiljainen, ja viettelevä. Ei edes periksiantava.
Niisku verstaallaan on niin tiedemies, etten voi henkilökohtaisesti arvostaa kuin sitä intohimoa ja halua toteuttaa mielettömät suunnitelmansa. Vaikkei hän itsekään ole varma niiden toimivuudesta, hän yrittää silti, näpertää luovuttamatta kuten siskonsa.(Niiskuneiti tosin eri alan asioissa)
Viimeksi Myy. Nerokas, näsäviisas, ovela itsensä. Läpi koko jakson hän todistaa oman itsensä tietämystä ja tilannetajuaan aivan laidasta laitaan. Pienen kokonsa vuoksi hän kuulee paljon asioita, joista hän päässään muodostaa kokonaiskuvaa olioiden pääkopasta ja toimintatavoista tilanteissa!
Luulen, että syksyn tulossa omaankin elämään iskee halu hakea turvaa ja uskoa muistakin ulottuvuuksista. Suomen talvi on niin kauhean pimeä, nykyään ei edes niin valkoinen. Tässä etenevä syksy on ihana taas, illan pelloille kokoontuvat pian hallaksi vaihtuvat sumupeitot näyttävät ja tuoksuvat niin hyvinltä, että haluaisin saada senkin fiiliksen paperille. Kaikkea vaan ei saa. Ei voi saada tilille niit asioita jotka saa hymyn huulille kertoo joku biisikin.
Tosiaan, uskomaton jakso, suosittelen katsomaan.
Huom, nimenomaan muussakin kuin perverssissä mielessä. Se olisi jo ihan oma kirjoituksensa<;